Uupumisesta urkeni uusi ura

Työuupumus johdatti Satu Kohosen villasikojen pariin. 

Satu ja Kari Kohonen ovat kulkeneet vastavirtaan, kun muuttivat kaupungista maalle. Muutos ei ole kaduttanut. 

Telma- ja Luise-emakot köllöttävät talvipäivänä tyytyväisinä olkikasan päällä. 

Tuntui ihanalta mennä pilkkopimeälle pihalle teekupin ja viltin kanssa. Se hiljaisuus ja taivaalla loistavat tähdet!

”Nyt siihen on jo tottunut”, naurahtaa Satu Kohonen lämpimässä tuvassaan, missä ikkunoista avautuu huurteisen luminen metsämaisema.

Satu ja Kari Kohonen ostivat vanhan rintamamiestalon ränsistyneine piharakennuksineen ja kolme hehtaaria maata kolme vuotta sitten joulukuussa. Kaikkein pimeimpään ja synkimpään aikaan, mikä oli hyvä: ei syntynyt vääriä odotuksia.

Takana oli monta vuotta uusperheen rankkaa arkea kaupungissa. Murrosikää neljän lapsen perheessä oli tahkottu oikein kunnolla, kun kummankin kaksi lasta olivat suunnilleen samanikäisiä eli kaikki neljä syntyneet kahden vuoden sisään.

”Tänne tulo oli terapeuttista. Se oli niin suuri kontrasti siihen härdelliin, missä talon etuovi kävi kuin aseman pyöröovi teinien kulkiessa kavereineen edestakaisin”, Satu huokaa.

Satu oli uupunut myös työssään Jyväskylässä suuren elintarviketeollisuusyrityksen myyntineuvottelijana. Kun hän aloitti tehtävässään yli 20 vuotta sitten, tiimissä oli 25 työntekijää, ja kun hän lopetti, väki oli vähentynyt kuuteen. Vuoden päästä Sadun lähdöstä koko osasto lopetettiin ja tehtävät siirrettiin Helsinkiin.

”Halusin elintarviketeollisuuden myyntityöstä talikon tälle puolelle. Olin niin stressaantunut työn vaatimusten alla. Tulosvastuu ja budjetit painoivat ja yyteet uhkasivat koko ajan.”

Satu ja Kari päättivät, että kun lapset on saatu täysikäisiksi, niin työ- ja kotirumban on rauhoituttava. Omakotitalo Jyväskylän Palokassa ja Sadun työ saavat jäädä ja elämään pitää löytyä uusi sävel.

Ehtoja ei ollut kovin paljon. Kunhan uusi paikka on omassa rauhassa enintään tunnin matkan päässä Jyväskylästä, sillä Karilla oli siellä vakituinen työ Jyväskylän kaupungin aluetekniikan palveluksessa.

”Kiersimme kaksi vuotta kaikki Oikotien ja Etuoven kohteet. Lopulta tämä paikka löytyi, kun panimme ostoilmoituksen Keskisuomalaiseen.”

Moni tuttava ihmetteli Kohosten ratkaisua. Tila on keskellä metsää, lähin naapuri parin kilometrin päässä, Petäjäveden keskustaan 17 ja Uuraisille 30 kilometriä. Talo oli huonossa kunnossa: ei vesijohtoa eikä sisävessaa, puulämmitys ja hella keskellä keittiön lattiaa.

Joulusta pääsiäiseen Kohoset kunnostivat paikkoja ennen kuin muuttivat. Pikkuhiljaa talosta on tullut viihtyisä. Ikkunat on uusittu, vesijohdot vedetty ja rakennettu vessa ja suihku sisälle, pinnat maalattu ja puunattu.

Kun paikka oli löytynyt, piti vielä keksiä, mitä Satu alkaisi tehdä elannokseen. Oli selvää, että se liittyisi jollain tapaa eläinten hoitoon. Kohoset kävivät tutustumassa niin ylämaankarjaan kuin villisikoihin ja osallistuivat jopa alpakkakurssille, kunnes he löysivät mangalitzat eli villasiat.

Kummallakaan ei ollut aiempaa kokemusta maataloudesta, sillä Satu on kotoisin Turusta ja Kari Jyväskylästä. Yhtenä lapsuuden kesänä Satu sai kuitenkin olla tätinsä luona maatilalla Petäjävedellä ja pitää sitä kirkkaimpana lapsuusmuistonaan. Sieltä jäi kipinä, joka nyt sytytti tulen.

Satu tiesi, että jos aikoo pärjätä pientuottajana, pitää sekä erikoistua että tuottaa laadukasta. Myös eettinen näkökulma tuntui tärkeältä. Mangalitzat olivat vastaus kysymyksiin, sillä Suomessa on toistaiseksi vain muutama vakavasti lihantuotantoon tähtäävää villasikatilaa ja mangalitzan liha on todettu maukkaaksi ja rasva terveelliseksi. Lisäksi tuotantotapa kestää eettisen tarkastelun.

Kohoset ostivat kaksi villasikaemakkoa Lieksasta ja yhden karjun Loimaalta kesällä 2014. Lauma on kasvanut siitä nyt niin, että eläimiä on yli 40.

Kohoset ovat muodostaneet kolmen muun tilan kanssa markkinointiyhteistyörenkaan, jossa he ovat sopineet tuotantoehdoista, kuten kasvatustavasta, ruokinnasta ja teurastuksesta. ”Yhteistyö on ollut antoisaa. On mukava vaihtaa ajatuksia samanhenkisten possuhullujen kanssa.”

Ensi helmikuussa Kohonen Farmin ensimmäiset possut lähtevät teuraaksi.

”Mangalitzan liha poikkeaa esimerkiksi lampaasta siinä, että se vain paranee eläimen vanhetessa, kun liha marmoroituu. Olemme sopineet yhteistyötilojen kanssa, että alle 14 kuukauden ikäisiä sikoja ei teurasteta”, Satu kertoo.

Satu Kohonen on toimittanut liha- ja laardinäytteitä muutamalle jyväskyläläiselle ravintolalle. Vastaanotto on ollut innostunut. Ensimmäisen teuraserän lihat on sovittu toimitettavaksi jyväskyläläiselle ravintola Harmoonille.

”Tässä tuotannossa on positiivinen ongelma. Kysyntä on suurempaa kuin tarjonta.”

Kohosten onneksi teurastamo löytyi tunnin matkan päästä ja teurastettavat eläimet haetaan pihasta. Teurastajille on annettu tarkat leikkausohjeet: yhtään grammaa rasvaa ei saa mennä hukkaan.

”Mangalitzan rasva on niin sanottua valkeaa kultaa. Se on terveellistä ja sisältää enemmän tyydyttymättömiä rasvahappoja kuin kookosöljy”, Satu tietää.

Keski-Euroopassa mangalitzan laardia käytetään monipuolisesti ruuanvalmistuksessa, mutta Suomessa se on vielä tuntematon. Satu on opetellut sen käyttöä ja uskoo, että siitä tulee vielä hitti meilläkin.

Rasvaa saattaa olla jopa liki kolmannes sian painosta, joten ihan vähäpätöisestä asiasta ei ole kyse.

Kohonen Farmilla mangalitzat elävät ympäri vuoden laitumella ja ulkotarhassa. Porsimista varten Kohosilla on tilan vanhassa navetassa porsimiskarsinoita, minne emakot siirretään kaksi viikkoa ennen porsimista.

Porsaita syntyy kerralla kuudesta kahdeksaan ja ne siirtyvät 2–4 viikon iässä ulkotarhaan emän kanssa. Vasta noin neljä–viisikuukautisina possut pääsevät laitumelle muun porukan sekaan, minne Kari on rakentanut possuille lämpöeristetyn sääsuojan. Puolentoista hehtaarin tarhassa laumalla on tilaa temmeltää ja tonkia maata.

Satu ruokkii siat kahdesti päivässä. Tila on ostorehun varassa, mutta kaikki saadaan omalta kylältä. Possut syövät pääasiassa kuivaa heinää, ohra- ja joskus kauravelliä, hernettä ja härkäpapua. Herkkupaloina maistuvat hedelmät, juurekset ja kuiva leipä. Kesällä mangalitzat hyödyntävät reheviä laitumia tehokkaasti.

”Teollisia täysrehuja ei käytetä. Se on ehdoton edellytys sille, että lihan ja rasvan maku ja koostumus ovat sellaiset kuin niiden kuuluu olla”, Satu sanoo. Tilalta puuttuu myös tyypillinen sikalan haju, mikä Sadun mukaan johtuu juuri puhtaasta ravinnosta. ”Meidän siat syövät hyvin samantapaisesti kuin hevoset ja siksi niiden lantakaan ei juuri haise.”

Kohosten farmille ei tulla noin vain, sillä tilaa vartioi neljä laumanvartijakoiraa. Koirien hankinta oli välttämätöntä, etteivät pedot pääsisi verottamaan possulaumaa.

Kohoset päätyivät espanjanmastiffeihin.

Tilaa ympäröi riista-aita, ja tulija saapuu maantieltä järeän portin eteen. Siitä ei auta käydä, jos isäntäväki ei ole vastassa. Eikä poiskaan pääse, ellei Satu tai Kari saata, siitä koirat pitävät huolen.

”Yhtään petovahinkoa ei ole sattunut. Täällä asuu paljon ilveksiä, karhulla on talvipesä Haarajärvellä ja susilauma liikkuu joskus ohitse. Jos otamme sikoja ulkotarhaan, on meidän vastuullamme valvoa niiden turvallisuutta”, Kari ja Satu sanovat ja opastavat vierasta, ettei tämän tarvitse pelätä koiria isäntäväen ollessa läsnä.

Yli 80-kiloiset koirat lukevat omistajansa käytöstä ja tietävät, miten toimia. Niilläkin on koppinsa pihalla eivätkä ne tule sisälle toisin kuin neljä kissaa, jotka saavat kulkea vapaasti sisään ja ulos.

Marraskuisena maanantaina astutusvuorossa olevat emakot Luise ja Telma köllöttävät tyytyväisinä olkikasassa Pate- ja Päälykäinen-karjujensa kanssa. Villasikalauma ryntäilee omalla laitumellaan innoissaan Karin ja Sadun heittelemien omenien perässä, mutta heti kun omenat on syöty, ne kerääntyvät Sadun ympärille ja kellahtavat kyljelleen. Rapsuta!

”Ei ihme, että mangalitzoja otetaan mielellään kotieläinpihojen lemmikeiksi. Ne ovat niin seurallisia, luonteeltaan hyvin koiramaisia”, Satua naurattaa.

Omia sikojaan Kohoset eivät voi lainata muualle tautivaaran takia. Onneksi eläinlääkäriä ei ole tarvittu juuri muuhun kuin possupoikien kastrointiin ja rokottamiseen. ”Meille yksi tärkeä arvovalinta on, että kastroinnin tekee aina eläinlääkäri käyttäen kipulääkitystä ja paikallispuudutusta.”

Muutenkin tautiriski on alusta asti otettu huomioon. Tila on Eviran suositusten mukaan tupla-aidattu ja vieraille vaihdetaan tarvittaessa tilan varusteet portilla.

”Kannatamme läpinäkyvää kasvatustapaa. Mangalitzan saaminen esimerkiksi Sikavan piiriin mahdollistaisi nykyistä tarkemman kontrollin”, Satu korostaa.

Karin piti olla haastattelupäivänä Bahamalla kunnostamassa risteilyalusta, sillä hän vaihtoi Jyväskylän kaupungin työt pesteihin Sadun veljen yrityksessä. Matthew-myrsky kuitenkin siirsi aikatauluja.

Sadusta on hyvä, että Kari pääsee matkustelemaan maailmalla, milloin Singaporeen, milloin jonnekin muualle työn perässä. Itse hän viihtyy maalla niin hyvin, ettei ole kertaakaan ikävöinyt takaisin entiseen elämään.

”Ehkä mulle tuli 40:n kohdalla semmoinen ikäkriisi, että mitä haluan tehdä loppuelämälläni. On mentävä siihen suuntaan, mihin on kutsumus, ja nyt voi vain todeta, että se oli oikea ratkaisu”, Satu miettii.

Kari on huomannut, että he ovat kulkeneet vastavirtaan. Muut muuttavat maalta kaupunkiin. ”Väki on täällä ikääntynyttä ja talot autioituvat yksi kerrallaan, kun ihmiset muuttavat lähemmäs palveluita.”

Ihmisten ystävällisyys Petäjävedellä on yllättänyt pariskunnan. Apua on tarjottu auliisti ja kyläläiset ovat käyneet tilalla tutustumassa sekä uusiin naapureihin että villapossuihin. Yhteisöllisyys elää vahvemmin kuin kaupungissa asuessa.

Jotta ei syntyisi liian höttöinen kuva tilanteesta, niin Satu muistuttaa, että taloudellinen tilanne on tiukka, kun eläimiä alkaa olla enemmän ja ne syövät paljon, mutta tuloa ei kerry vielä ollenkaan.

”Me ollaan päästy maistamaan maataloustuottajien taloudellisia vaikeuksia. Mutta katse on horisontissa. Sinnitellään tilipäivään. Mitkään muut asiat eivät ole käyneet raskaaksi.”

Ei edes se, että joka paikka huutaa kunnostamista. ”Täytyy vain priorisoida ja tehdä se, mihin rahkeet riittävät.”

”On ihanaa, kun elämänrytmi on hidastunut ja puitteet yksinkertaistuneet. Olemme madaltaneet vaatimustasoa ja vältämme kaikkea turhaa hifistelyä”, Satu kuvailee muutosta.

Sekin on kiva juttu, että vaikka eläimet vaativat säännöllisen elämänrytmin, niin työelämän minuuttiaikataulusta on päässyt eroon eikä viikonpäivillä ole merkitystä.

”Tämä on elämäntapa, joka antaa niin paljon kaikkea muuta kuin toimeentuloa ja ehkä sitäkin joskus. Onneksi Karin työkeikat tuovat nyt elantoa.”

”Tätä olemme halunneet.”