Lukijalta: Talonpoikaisen tradition katkeaminen uhkaa maatalouden perimätiedon säilymistä
Jos maatalouden historiaa ei kirjata muistiin, uhkana on historiaton maaseutu, jonka merkitys ei tule esille, kirjoittaa Hannu Huvinen.
Hevoskynnön historia säilyy esimerkiksi hevoskyntökilpailuissa. Kuvassa käynnissä vuoden 2022 hevoskynnön SM-kisat. Kuva: Carolina HusuMaanviljelijät säilyttivät vuosikymmenien ajan perimätietonsa niin kutsutussa talonpoikaisessa traditiossa. Nyt tämä traditio on kuitenkin katkennut.
Muistoja maataloustöistä syntyy edelleen ja niitä välitetään toisille, tosin ehkä pienemmälle joukolle. Niitä ei kuitenkaan kirjata, jolloin ne eivät tallennu vaan katoavat. Siksi emme juuri tiedä, miten ennen on viljelty. Tieto entisestä pitäisi ottaa talteen, sillä se on arvokasta eikä sitä saisi hukata taivaan tuuliin.
Tietoja tulisi siis tallentaa ja muodostaa talonpoikaisia kertomuksia oman työn historiasta. Valveutuneet viljelijät ovat jo aikaisemmilla vuosisadoilla julkaisseet oman työn historiikkeja. Niistä välittyy paitsi oma työ talon töissä niin myös ajan kuvaus, joka puolestaan liittää ne suurempiin kokonaisuuksiin.
Jos näitä kirjoituksia ei tehdä, niin voi syntyä historiaton maaseutu, jonka merkitys ei tule esille. Työ, jonka hyväksi on ponnistellut.
Hannu Huvinen
filosofian lisensiaatti
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









