Porvaria on syytä välillä rakastaa, vaikka hän tekee sen nyt vaikeaksi
Suurituloisten verotusta keventävä ja pienituloisilta leikkaava hallitus ei tee porvaristoon kiintymistä helpoksi. Silti yrittäjiä, Suomeen sijoittavia ja hyvätuloisia veronmaksajia kannattaisi arvostaa. Ilman heitä kaikilla menee huonommin.Hallituksen budjettiesitys on odotetusti kirvoittanut vasemmiston kritiikin äärimmilleen. Myös moni porvariäänestäjä kokee itsensä höynäytetyksi. Velkaantumisen taittuminen jäi haaveeksi. Näin tämän ei pitänyt mennä.
Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) esityksessä on suuren puhalluksen makua. Valitettavasti se ei reaalitalouden osalta ole sitä. Velkaantumisen taittaminen on vain paljon vaikeampaa kuin ennen kevään eduskuntavaaleja äänestäjille annettiin ymmärtää.
Alkaneella vaalikaudella velanotto kipuaa samoihin lukemiin kuin porvarien ankarasti arvosteleman Sanna Marinin (sd.) hallituksen suoritus.
On totta, että edellisen hallituksen lainanoton hoitaminen on nyt paljon kalliimpaa. On myös totta, että sote-alueiden menot nousevat rajusti, eikä helpotusta ole näkyvissä.
Edellisen hallituksen velanoton taustalla oli kuitenkin ennen kokematon korona-epidemia sekä Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama koko Eurooppaa koetellut talouskriisi.
Petteri Orpon (kok.) hallituksen osalta tilanne on näiltä osin vakaampi, ainakin toistaiseksi.
Punnukset molempien hallitusten talouspoliittisen lepsuuden osalta menevät yllättävän tasan. Pitäisikö tämä tunnustaa poliittisessa jankkaamisessa, johon vastuulliset suomalaiset ovat jo aikoja sitten kyllästyneet.
Syyllisten etsintä ei johda mihinkään. Syiden etsintä sen sijaan voisi auttaa. On selvää, että keväällä vaalivoiton saaneet kokoomus ja perussuomalaiset joutuvat tulevien gallupien kanssa koville. Silti opposition ei kannata tästä liikaa innostua.
Suomen talouden kriisi on nyt niin paha, että vastuunkantoa kaivataan yli hallituksen ja opposition rajan. Samalla puolueiden on syytä ryhdistäytyä. Halpoja pisteitä ei kannata kerätä.
Erityisesti Ruotsalaisen kansanpuolueen viikosta toiseen kestänyt arvojen etsiskely ei palvele ketään.
Rasismin vastustaminen on aivan välttämätön asia, mutta Rkp:n puoluejohdon on ollut pakko ymmärtää, millaiseen hallitukseen se on halunnut.
Keskustapomo Annika Saarikko on luvannut tukea oppositiosta hallitusta ainakin osassa sen talousuudistuksia. Harvinainen lupaus korostaa keskustan roolia, mutta tässä tilanteessa avaus on rakentava ja tarpeellinen.
Vaikka Orpo ei halua mahdollisella vähemmistöhallituksella spekuloida, keskustan tarjous saattaa olla hänelle tarpeellisempi kuin nyt nähdään.
Vielä tärkeämpää Orpolle olisi jonkinlainen sopu ammattiyhdistysliikkeen ja sosialidemokraattien kanssa.
Hyvätuloisten verotuksen keventäminen ja leikkaukset työttömien etuihin eivät edistä rakastumista porvaristoon.
Silti vähän pitäisi.
Yrittäjiä, riskinottokykyisiä kansalaisia ja varakkaita suomalaisia, jotka sijoittavat ja maksavat veronsa tänne olisi syytä arvostaa. Ilman heitä kaikilla menee huonommin.
Tukien varassa elävä Suomi ei selviä. Työllä ansaitseminen tulonsiirtojen sijasta voisi aivan hyvin olla myös ay-liikkeen ja vasemmiston tavoite.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






