Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Paratiisi löytyy läheltäkin

    Suvi Niemi: "Poikkea kaavasta ja lähde Teneriffan sijaan Tenolle!"

    Valtakunnan tunnetuin Facebook-päivittelijä Olli Immonen (ps.) pakeni kohua eteläiselle pallonpuoliskolle.

    Vinkiksi Immoselle: Seuraavan kerran kun toimittajien yhteydenotot alkavat ahdistaa, hermolomalle voi lähteä myös vaikkapa Käsivarren erämaahan. Puhelinta ei tarvitse edes sulkea, sillä kuuluvuutta ei ole.

    Maailmankuvan laajennusta ei aina tarvitse aloittaa Helsinki-Vantaalta. Kotimaan matkailukin voi avata silmiä.

    Tuntuu, että varsin moni tutuistanikin on kiertänyt Berliinit, Singaporet ja Rio de Janeirot, mutta Muonio, Lieksa ja Kökar ovat jääneet näkemättä.

    Kaupungit ovat joka maassa joissain määrin samanlaisia.

    On katuja, junia, roskapönttöjä ja ihmisvilinää. Siltoja ja katedraaleja, kauppahalleja ja kuppiloita.

    Minua pakolliset museokierrokset alkavat yleensä pitkästyttää. Pari ruokamyrkytystäkin on reissatessa koettu.

    Toki parasta missä vaan on hyvä seura ja rento meininki. Upeita luontokohteita ja kiinnostavia kohtaamisia löytyy lähes joka maasta.

    Silti kannustan suomalaisia matkustamaan vaihteeksi kotimaan kamaralla.

    Poikkea kaavasta ja lähde Teneriffan sijaan Tenolle!

    Juhannusta vietin puolisoni kanssa ex tempore -matkalla Hailuodossa. Vaikka matkaa ei Oulusta kerry kuin viitisenkymmentä kilometriä, matkanteko autolauttoineen tuntuu kuin lähtisi ulkomaan seikkailulle.

    Kun muu Suomi valitteli sateista juhannussäätä, Hailuodossa paistoi aurinko – kuten lähes aina muutenkin.

    Ilman lämpötila lähenteli kahtakymmentä ja merituuli hyväili hipiää. Marjaniemen majakka loisti valkeana hotellin ikkunasta. Täydellistä!

    Marjaniemestä pohjoiseen avautui silmän kantamattomiin autiota hiekkarantaa, eikä ainuttakaan ihmistä. Tuntui kuin olisimme olleet kaksin paratiisisaarella.

    Vertailun vuoksi todettakoon, että kahden hengen matka Oulusta Malediiveille maksaisi tuhansia euroja. Hailuodon lautta on ilmainen.

    Olen onnellisessa asemassa, sillä pääsen työni vuoksi matkustamaan varsin paljon. Vastuualueenani on koko pohjoinen Suomi Kalajoelta Utsjoelle.

    Mieleeni on painunut ikimuistoiset kohtaamiset Kukkolankosken lippoajien, Posion poromiesten, Pudasjärven umpihankihiihtäjien sekä pellolaisen parsanviljelijän kanssa.

    Oma lukunsa ovat myös kesän kasvutilannekatsaukset, joihin olen yleensä haastatellut autosta bongaamiani maanviljelijöitä etukäteen ilmoittamatta. Joka kerta hämmästyttää, kuinka vastaanottavaisia viljelijät ovat.

    Suomessa on 39 kansallispuistoa. Niissä kannattaa käydä. Puistoja hoidetaan sinunkin verorahoillasi.

    Itse olen varsin kiitollinen Metsähallitukselle, joka rakentaa ja ylläpitää pitkospuita ja autiotupia. Moinen palvelu on maailmanlaajuisesti ainutlaatuista.

    Tänään alkavan kesälomani aion viettää akselilla Hetta-Pallas-Kuusamo-Pälkäne-Jurmo. Yritän parhaani mukaan suosia paikallisia palveluita ja syödä lähellä tuotettua ruokaa. Toivottavasti sitä on tarjolla!

    PS. Tätä kirjoitusta ei ole toteutettu yhteistyössä minkään matkailunedistämishankkeen kanssa eikä toimittaja ole nauttinut tarjottuja lounaita tai ilmaisia hotelliöitä.