Passipaikalla: Häntä koipien välissä – tai kuin hiiri kyykäärmeen vankina
"Ainakin oman puolueensa kannatuksen Kulmuni sai kolmessa kuukaudessa huikeaan syöksykierteeseen."Ihmeteltiin, miten virkaheitto pääministeri Antti Rinne (sd.) voi toimia seuraavan hallituspohjan tunnustelijana. Kummempaakin on nähty.
Vanhaan aikaan tunnusteli eduskunnan puhemies. Vuonna 1987 presidentti Mauno Koivisto ja puhemies Ilkka Suominen (kok.) olivat hallituspohjasta eri mieltä. Koivisto asetti tunnustelijaksi hovimiehensä Esko Rekolan.
Rekola ei toiminut elämässään päivääkään kansanedustajana, mutta hän marssi eduskuntaan ja karkotti puhemiehen työhuoneestaan. Siellä hän otti vastaan puoluejohtajat.
Hallitusneuvottelut siirrettiin kyllä nopeasti presidentin kotikentälle Suomen Pankkiin. Siellä muodostettu hallitus sekoitti Suomen taloutta pahemmin kuin mikään hallitus koskaan.
Toistaiseksi on arvoitus, miten keskustajohtaja Katri Kulmuni uskoo hoitavansa valtiovarainministerin tehtävät paremmin kuin yleistä tunnustusta saanut Mika Lintilä (kesk.). Ainakin oman puolueensa kannatuksen Kulmuni sai kolmessa kuukaudessa huikeaan syöksykierteeseen.
Rinteen erottamisestakin jäi haparoiva vaikutelma. Kulmuni vapisi oppositiojohtaja Jussi Halla-ahon (ps.) edessä kuin vikisevä hiiri kyykäärmeen katseen vangitsemana.
Neljä vuotta sitten opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) riemuitsi, miten työttömyyskotien lasten päivähoitoa leikkaamalla valtio säästää 62 miljoonaa euroa vuodessa. Tällä viikolla ex-ministeri Paula Risikko (kok.) tunnusti, ettei säästöjä tullut lainkaan.
Li Andersson (vas.) ajoi silloin lain hylkäämistä. Tällä viikolla opetusministeri Li Anderssonin esityksestä laki kaadettiin riemullisen yksimielisyyden vallitessa.
Mutta pastori Jari Koskelan (ps.) mielestä lapsi ei saisi nauttia varhaiskasvatusta, ellei hänellä ole maassaolo-oikeutta. Paula Risikko piti tätä kohtuuttomana. Turvapaikkahakemuksen käsittely saattaa kestää jopa viisi vuotta.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


