Lukijalta: Maailman onnellisinta maata markkinoidaan onnettomasti
Jos Ruotsi olisi maailman onnellisin maa, se varmasti markkinoisi sitä joka käänteessä, kirjoittaa Matti Hirvonen.
Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi kahdeksan kertaa peräkkäin. Kuvituskuva. Kuva: Timo HeikkalaSuomi on valittu kahdeksan kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi Oxfordin yliopiston raportissa. Onnellisuusraportissa onnellisuutta tarkastellaan kuudella mittarilla: sosiaalinen tuki, tulot, terveys, vapaus, anteliaisuus ja korruption vähäisyys.
En ole yllättynyt tutkimuksen tuloksista. Meillä terveydenhuolto ja koulutus ovat kaikkien saatavilla hyvin edullisesti. Sananvapaus ja tasa-arvo ovat maailman kärkeä ja avustamme muitakin maita, vaikka velkataakkamme on varsin kova. Emme ole milloinkaan ottaneet siirtomaita emmekä aiheetta hyökänneet muitten maiden kimppuun. Maanpuolustustahtomme on korkealla.
Valtiosääntömme pitää huolen, ettei maamme asioista pääse päättämään yksin omaa etuaan ajava diktaattori.
Tarvitsemme jatkossakin huippuosaajia ja työntekijöitä muista maista. Myös Suomeen kohdistuva matkailu on paljon jäljessä muista Pohjoismaista. Miksi emme hyödynnä onnellisuustutkimusta ja tee sen avulla maastamme houkuttelevaa? Jos Ruotsi olisi maailman onnellisin, se varmasti markkinoisi sitä joka käänteessä.
Olen toisinaan miettinyt miksi tutkijat ovat ristineet aikaansaannoksensa juuri onnellisuustutkimukseksi. Varsinkin suomalaiset väittävät, että meillä on huonot ilmat, juomme paljon viinaa, suuri valtio on naapurinamme ja itsemurhiakin meillä tehdään melko paljon.
Jos Ruotsi olisi maailman onnellisin, se varmasti markkinoisi sitä joka käänteessä.
Onnellisuus tuo monille mieleen paratiisisaaren, jossa ihmiset viettävät palmun alla ihanaa elämää.
Olisiko järkevä idea, jos kansainvälisistä suhteistamme vastaavat presidentti Stubb ja ulkoministeri Valtonen ottaisivat yhteyden Oxfordin yliopiston tutkijoihin ja ehdottaisivat tuon onnellisuustutkimuksen nimen muuttamista. Paremmin tutkimusta kuvastava nimi voisi olla esimerkiksi demokraattisin valtio tai reiluin yhteiskunta. Onnistuneesti markkinoituna maastamme välittyisi maailmalle kuva oikeusvaltiosta, jonne rehelliset ja ahkerat ihmiset ovat tervetulleita.
Yksistään maankuvaa kohentamalla emme tietenkään vielä ihmeitä tekisi, mutta se voisi olla siemen, josta versoisi terve oras kohti tulevan Suomen menestyssatoa.
Eduskuntamme lehtereille ei vieraita kannata viedä kuuntelemaan kyselytunteja, koska se ei kuvasta onnellisen maan vuoropuhelua!
Matti Hirvonen
eläkeläinen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








