Lukijalta: Itsehoitolääkkeiden myynti ruokakaupoissa ei uhkaa apteekkijärjestelmää
Itsehoitolääkkeiden myynnin laajentaminen ruokakauppoihin ei ole uhka apteekkijärjestelmälle vaan askel kohti sujuvampaa arkea, kirjoittaa Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti itsehoitolääkkeiden myynnin laajentamisesta ruokakauppoihin. On esitetty myös huolia apteekkijärjestelmän kestämisestä, etenkin haja-asutusalueilla (MT 11.12.). Huoli on ymmärrettävä, mutta korostunut tarpeettomasti. Itsehoitolääkkeiden helpompi saatavuus ei vaaranna apteekkijärjestelmä, ja ratkaisu voi itse asiassa tuoda hyötyjä erityisesti haja-asutusalueille.
Haja-asutusalueiden palvelut ovat heikentyneet vuosikymmenien ajan – ei siksi, että ruokakaupat myisivät lääkkeitä, vaan koska sekä kauppoja että muita palveluita lakkautetaan taloudellisten haasteiden takia.
Jos alueelta puuttuu ruokakauppa, harva apteekkikaan kykenee siellä toimimaan, vaikka pienet apteekit on vapautettu apteekkiverosta. Ruokakauppa on monen kylän tärkein palvelupiste, ja sen säilyminen auttaa myös muita palveluita pysymään hengissä.
Ruokakaupat ovat jo pitkään täydentäneet ja kehittäneet palveluitaan tarjoamalla esimerkiksi posti- ja pakettipalveluita sekä mahdollisuuden käteisnostoihin. Lisäpalvelut ovat monelle haja-asutusalueen asukkaalle arjen pelastus. Kaupat voivat myös palvella laajemmilla aukioloajoilla kuin apteekit, mikä helpottaa lääkkeiden hankkimista silloin, kun elämäntilanne tai kiire sitä vaatii.
Suomessa jo yli sata ruokakauppaa myy laajaa valikoimaa itsehoitolääkkeitä, ja näissä myyntipisteissä lääkeohjaus hoidetaan puhelimitse. Sama järjestely on käytössä, kun lääkkeitä tilaa apteekin verkkokaupasta – kukaan ei ole neuvomassa niiden käyttöä kasvotusten. Lääkeohjausta voidaan tarjota etänä tehokkaasti myös jatkossa.
Ruotsissa itsehoitolääkkeitä on pitkään saanut ruokakaupoista, mutta valtaosa lääkkeistä ostetaan silti apteekeista. Apteekkien rooli asiantuntevina terveydenhuollon tukipilareina säilyy, koska kuluttajat arvostavat henkilökohtaista neuvontaa ja laajaa tuotevalikoimaa. Suomessa hallitus on lisäksi esittänyt maanlaajuisen apteekkiverkoston turvaamista tarvittaessa erilaisin tukielementein, esimerkiksi negatiivisella apteekkiverolla.
Itsehoitolääkkeiden myynnin laajentaminen ruokakauppoihin ei ole uhka apteekkijärjestelmälle vaan askel kohti sujuvampaa arkea. Ratkaisu, jossa sekä apteekit että kaupat voivat tarjota palveluitaan, parantaa erityisesti kaukana palvelukeskuksista asuvien ihmisten arkea. Apteekit pysyvät keskeisenä osana terveydenhuoltoa, ja niiden rooli neuvonnassa on edelleen tärkeä. Tärkeintä on, että jokainen suomalainen saa tarvitsemansa lääkkeet – ajasta ja paikasta riippumatta.
Tuula Loikkanen
toimitusjohtaja
Päivittäistavarakauppa ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










