Ikäsyrjintä oikaistava
Miljoona köyhtyvää äänioikeutettua työeläkeläistä voi hankkia oikeutta vasta seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tämä hallitus ei edes luvannut mitään työeläkeläisille, ja nyt se uhkaa jopa leikata, jotta Saksan pankit pelastetaan. Lähetetään lämpörikkaisiin maihin meidän verorahoja. Tämä on kansan oikeustajun vastaista.
Eläkeläisköyhyys voidaan estää oikaisemalla verotus samaksi kuin työn verotus ja päivittämällä leikatun indeksin ostovoimaa omien kassojen tuotoista. Molemmat asiat ovat perustuslain 6 pykälän vastaisia. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan iän, tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Kun miljoona työeläkeläistä innostuu äänestämään eduskuntavaaleissa 2023, vuonna 1996 säädetty laki leikatusta indeksistä voitaisiin asteittain korjata jakovaran kehittyessä. Viime vuonna eläkelaitosten sijoitustuotot nousivat 23,9 miljardiin euroon ja maksetut eläkkeet olivat 29,0 miljardia euroa. Voidaan todeta pitkässä juoksussa jakovaraa syntyneen.
Esko Järvenpää
Jämsä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
