Itseruoskinnan lomassa kannattaisi arvostaa, kuinka hieno maa Suomi on
Suomi on pieni maa. Osuutemme maailman pinta-alasta ja väestöstä on 0,07 prosenttia.
Metsäalasta osuutemme on kuitenkin paljon suurempi, 0,5 prosenttia. Suomi voi olla joissakin suhteissa merkillinen, mutta monessa esimerkillinen.
Meillä on monia syitä iloita isänmaamme menestyksestä. Viime vuosina Suomi on noteerattu positiivisesti kestävän kehityksen ja luonnon monimuotoisuuden huippumaana.
Maasta se pienikin ponnistaa. Näytämme mallia muille. Kestävyys- ja luontokatastrofit ovat muualla.
YK:n yli 150 maan kestävän kehityksen vertailussa Suomi nousi vuonna 2021 ykköseksi, ja jatkoi kärjessä myös viime vuonna. Suomi on saavuttanut tai lähellä saavuttaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet parhaiten.
Suomen vahvuuksiin kuuluvat muun muassa terveys, köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä ympäristönsuojelu.
Lontoon luonnonhistoriallinen museo arvioi Suomen biodiversiteetiltään EU:n toiseksi parhaiten säilyneeksi maaksi. Sen mukaan luontomme on monimuotoista ja ekosysteemimme toimivat hyvin.
Ihmisen vaikutus luontotyyppeihin ja alkuperäiseen lajistoon on meillä ollut suhteellisen vähäistä. Suomen biologinen monimuotoisuus on jopa parantunut viimeisten 50 vuoden aikana.
Suomi on Euroopan metsäisin maa. Monimuotoisuus- ja kestävyysmenestyksestämme voidaankin paljolti kiittää metsien käyttöä. Metsiä on hoidettu hyvin, käytetty monitavoitteisesti ja suojeltu. Se näkyy puolueettomissa vertailuissa.
Meillä ei ole puupeltoja vieraslajiklooneineen ja glyfosaattimyrkytyksineen, vaan kotimaiset puulajit ja monipuolinen metsämaisema.
Onpa Suomi maailman eliittiä monessa muussakin kuin kokonaiskestävyydessä ja biodiversiteetissä. Tilastokeskuksen nettisivuilta poimin tähän muutamia kohokohtia viime vuosien rankingeista.
Suomi on maailman vakain ja vapain valtio sekä turvallisin maa. Meillä on maailman toiseksi paras hallinto ja kolmanneksi vähiten korruptiota. Suomessa on eniten inhimillistä pääomaa. Suomi on maailman kolmanneksi innovatiivisin maa, ja kestävässä kilpailukyvyssä neljäs.
Suomi on maailman paras maa ihmisten perusoikeuksien suojelemisessa ja neljänneksi tasa-arvoisin. Meillä äitien ja lasten hyvinvointi on maailman toiseksi parasta.
Suomi on maailman onnellisin maa jo viidettä vuotta putkeen, ja suomalaiset ovat eurooppalaisista tyytyväisimpiä elämäänsä. Suomi tuottaa kokoonsa nähden eniten hyvää ihmiskunnalle. Suomessa on maailman puhtainta ilmaa. Suomi on vesivaroiltaan maailman rikkain maa.
Meidän suomalaisten itsemmekin soisi ymmärtävän, kuinka hyviä olemme, ja siitä iloitsevan. Sen sijaan meillä tuntuu vallitsevan itseruoskinnan kulttuuri. Enemmän etsimme rankingeista virheitä kuin röyhistämme rintaamme niissä menestymisestä.
Suomessa on hyvä elää, kehitys on kestävää ja Suomen metsäluonto kestää kansainvälisen vertailun. Hyvä Suomi!
Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston professori.
Osaston luetuimmat
- Pekka myi 60 vuotta huonekaluja ovelta ovelle - "Koko ammattikunta on nyt kuopattu lopullisesti"
- Hoivakodin arki iskee karuudellaan vasten kasvoja
- Varusmieskoulutus on pitkälti odottelua ja sormien pyörittelyä – miksi armeijalta ei vaadita tehokkuutta?
- Talopakettimyyjien murhe on myös Orpon ja Purran ongelma
- Eläintuhoja puutarhassa? Tässä 12 niksiä niiden estämiseen
- Toimivan hallituksen perustana on pääministerin ja valtiovarainministerin yhteistyö: Orpon ja Purran akseli
- Lukijalta: Vanhustenhoidon henkilöstöpulaan tarjotaan vääriä lääkkeitä