Älä anna väärää todistusta...
Keskustan kansanedustajat Petri Honkonen ja Hanna Kosonen alentuivat ammatillisesti alhaisimpaan, syytöksiin väärän tiedon levittämisestä (MT 14.11.).
Honkoselle ja Kososelle tiedoksi, kollegoiden valiokunnat löytyvät eduskunnan julkisilta nettisivuilta, joilta käy myös ilmi, että toimin liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Rakennusten signaaliläpäisevyys nimenomaan kuuluu tuon rootelin substanssiin ja olen siihen perehtynyt, kiitos kysymästä.
Olen perehtynyt myös esityksen pohjalta annettuihin asiantuntija- ja valiokuntalausuntoihin, jotka ovat täysin johdonmukaisia kritiikkini kanssa. Lausunnoissa tuodaan selvästi esiin huoli siitä, kuinka uudet rakentamismääräykset ja -tavat uhkaavat heikentää viestintäverkon kuuluvuutta ja läpäisevyyttä, sekä siten perustuslain turvaamaa turvallisuutta kansalaisten kannalta.
Eikö muiden kansanedustajien, kansalaisten sekä alan asiantuntijoiden huolestuneisiin viesteihin pitäisi myös pääministeripuolueessa suhtautua vakavasti ylimielisyyden sijaan?
Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi on jättänyt jäsenvaltioille varsin vapaat kädet ratkaista, miten direktiivin velvoitteeseen lähes nollaenergiarakennuksista päästään ja miten sellainen rakennus määritellään. Näin ollen sakkomaksuilla uhittelu kollegoiden toimesta on lapsellista.
Vielä itse asiasta, rakenteilla olevasta Faradyn häkistä. Rakennusten signaaliläpäisevyydestä on kiistatta vaikea säädellä, sillä meillä tulee aina olemaan eri-ikäistä rakennuskantaa. Ilman olemassa tai tiedossamme olevia tulevaisuuden teknologioita on vaikea säätää tämän päivän rakennusvaatimuksista yhteensopiviksi tulevaisuuden kanssa.
Rakennusten maksajien kannalta, olivatpa sitten kyseessä yksityishenkilöt, yritykset tai veronmaksajat yhdessä, olisi kohtuutonta säätää lailla sellaisista vaatimuksista, millä ei ole tulevaisuutta rakennuksen elinkaaren tai käyttötarkoituksen kannalta. Ei ole millään tavoin yhdentekevää, miten tai kuinka ankarasti rakentamisesta säädetään.
En ole vielä edes ole maininnut hometta, enkä näkemyksistäni hellitä, mutta jo tämä sanailu valottaa, miten tärkeää on havaita ja ymmärtää lainsäädännön seurauksia useammalta kantilta.
Susanna Koski
kansanedustaja (kok.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
