Viljanviljely uhkaa loppua Suomesta
Viljan hinnat ovat olleet koko EU-ajan Suomessa Euroopan alhaisimmat. Ainoastaan Latvia kipuilee samasta asiasta meidän kanssamme.
Jos suomalainen viljelijä saa vuodesta toiseen viljatonnistaan esimerkiksi 30 euroa vähemmän kuin saksalainen, siitä aiheutuu keskimääräisesti viljatilalle 10 000–15 000 euron tappio joka vuosi. Huomautan, että pohdin tässä vain viljan hintaa, en satomääriä/hehtaari enkä muita pohjoisen viljelyn aiheuttamia lisäkuluja.
Miten Suomen alhaiset viljan hinnat ovat mahdollisia? Ensimmäinen syy on, etteivät viljelijät ole onnistuneet ostajan kanssa käytävissä viljan hintaneuvotteluissa. Ostajat ovat pystyneet vakuuttamaan myyjille, että suomalaisesta viljasta ei voi maksaa enempää. Lisäksi he ovat sopineet, että viljelijä maksaa aina rahdin vastaanottopisteeseen.
Toinen hankaluus ovat olleet niin sanotut viljelijälähtöiset yhtiöt, kuten Raisio ja HKScan. Viljelijä on edustanut samaan aikaan sekä yhtiötä että tuottajia yhtiön päätöksenteossa.
Historia osoittaa, että yhtiöiden kannattavuus on ollut etusijalla eikä tuottajien eduista ole välitetty. Paikka hallintoneuvosta on ollut viljelijän toimeentuloa tärkeämpi asia.
Eräs tuusulalainen viljelijä totesi 1990-luvulla, ettei myy viljaa näin huonoilla hinnoilla. Muutamia vuosia myöhemmin toinen viljelijä kertoi, ettei kylvä näin huonoilla hinnoilla ollenkaan.
Raisio Oy:n tilinpäätöstiedotteessa luki 12.2.2020: ”Olemme tarkoituksellisesti vähentäneet viljan välityskauppaa, joka ei alhaisen kannattavuutensa vuoksi kuulu ydinliiketoimintaamme”.
Edellä mainitut kaksi tuusulalaista viljelijää olivat yli 20 vuotta edellä aikaansa ja heistä kummastakin olisi voinut tulla Raisio Oy:n toimitusjohtaja vuonna 2020. Kun suomalainen viljanviljelijä noudattaa oikeasti näitä talousviisaita, ei viljan viljelyn loppumiselta Suomea pelasta enää mikään.
Ensimmäinen askel suomalaisen viljanviljelyn kannattavuuteen on yhtäläinen hinta Saksan ja Ranskan viljelijöiden kanssa. Lisäksi viljan vastaanottaja maksakoon rahdin niin kuin kaikessa muussa kaupankäynnissä on tapana.
Ari Nyman
Tuusula
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

