Lisää sissijoukkoja Hornetien korvaajiksi
Tänään maamme puolustus on hakoteillä kymmenine Hornetteineen. Hornetit ovat matkansa päässä, ja ne tulisi korvata kymmenellä ruotsalaisella JAS Gripenillä tunnistustehtäviin.
Pienelle valtiolle on yhden tekevää, onko sillä 10 vai 100 lentolaitetta, kun suurvallalla naapurissa niitä on tuhat.
Suomen puolustuksen tulee suuntautua maavoimien vahvistamiseen torjunta-aseineen ja sissikoulutuksineen. Vietnamin sota osoitti, kuinka turhaa ja kallista on massiivinen lentotoiminta. Mitä USA siitä sotilaallisesti hyötyi?
Maanpuolustusta on myös hyvä diplomatia. Sitä ei ole verenkaivaminen nenästä sallimalla USA:n joukkojen harjoitukset maaperällämme. Miten suhtautuisi USA, jos ryssä kumppanuusmaansa Kuuban saarella vastaavasti harjoittelisi?
Sveitsiläisiltä voisimme oppia pienen maan diplomatiaa ja vietnamilaisilta sotataitoja budjettimme puitteissa – tuhlaamatta rahoja turhiin hyökkäysaseisiin, Horneteihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
