Saariin hautaamisella oli Suomessa monia syitä: Kalma ja pedot eivät kulje veden yli

Soutuvene kyntää Hankasalmen Kuuhankaveden peilipintaa. Vesi kohisee kokassa. Horisontissa siintävä sympaattinen saari on saanut osakseen pahaenteisen nimen Ruumissaari. Kertomusten mukaan saari sai kolkon nimensä paikallisten isonvihan aikaan tappamien ja saarelle hautaamien venäläissotilaiden mukaan.

Ruumissaaria tutkineelle arkeologi Juha Ruohoselle tällaiset tarinat ovat tuttuja.

”Kertomusperinteessä hautasaarten vainajat on usein yhdistetty esimerkiksi isovihan tai Suomen sodan tapahtumiin. Monet tarinoista ovat niin sanottuja kiertotarinoita eli samaa tarinaa kerrotaan useista eri kohteista eri puolella maata”, hän kertoo.

”Hautasaariin liittyvä perimätieto on erittäin monipuolista, mutta vaikka vainajat tarinoissa liitetään vihollisiin, usein juuri venäläisiin, niin todellisuudessa saariin haudatut vainajat ovat paikallisia lähiseutujen asukkaita.”

Ruohonen muistuttaa, että vaikka kertomukset ovat liioitellun värikkäitä, on kansantarinoiden keskeisin ydin kuitenkin usein totta. Tarinoiden taustalla on siis monesti jokin todellinen tapahtuma.

”Arkeologin tehtävä on saada historiaan lihaa luiden ympärille eli tarkistaa tosiasiat tarinan takana. Vasta arkeologiset tutkimukset paljastavat esimerkiksi nimistön tai kertomusten taakse kätkeytyvän todellisuuden”.

Hankasalmen länsipuolelle levittäytyvän Kuuhankaveden maisemista löytyy kaksi Ruumissaarta, joista on löydetty merkkejä hautaamisista ja mainintoja vanhoissa asiakirjoissa.

Ruohonen teki arkeologisia tutkimuksia Kuuhankaveden eteläisemmällä Ruumissaarella vuonna 2008. Tutkimusten yhteydessä paikalta löydettiin kaikkiaan 30–40 hautamaista painannetta.

Vanhojen asiakirjojen perusteella saarta on käytetty hautausmaana ainakin 1600–1700 luvuilla. Saarelle tehtiin sekä pysyviä että väliaikaishautauksia. Hautaaminen on päättynyt 1720-luvulla. Viimeinen hautaus Ruumissaareen tehtiin vuonna 1723, kun paikallinen isäntä hautasi saaren oman tyttärensä.

Saari siunattiin tuntemattomien vainajien leposijaksi heinäkuussa 1963. Saaren pohjoisosassa sijaitsevaan lohkareeseen on kiinnitetty aluetta ja sinne haudattuja kunnioittava muistoristi sekä muistolaatta.

Ruohonen on yli kaksikymmentä vuotta jatkuneiden tutkimustensa aikana kerännyt tietoja useista sadoista hautasaarista eri puolilta Suomea. Hautasaaria tunnetaan erityisesti järvialueella, Itä-Suomessa ja Kainuussa, osissa Pohjois-Pohjanmaata sekä Lapissa.

Hankasalmella on useita hautasaaria. Kaksi niistä sijaitsee Kuuhankaveden maisemissa. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Hautasaaria on käytetty pitkällä ajanjaksolla ainakin keskiajan lopulta alkaen. Kun 1680-luvulta lähtien kirkkolaki velvoitti hautaamaan vainajat kirkkomaahan, alettiin saaria käyttää väliaikaishautoina huonojen kulkuyhteyksien vuoksi. Vainajat haudattiin saarien kesähautoihin, josta ne siirrettiin talven rekikeleillä viralliseen kirkkomaahan.

Asutuksen läheisyydessä sijaitseville hautapaikoille on ollut suurta tarvetta erityisesti kriisiaikoina, kuten Suurina kuolovuosina 1600-luvun lopulla ja isonvihan aikana 1710-luvulla, jolloin vainajien määrä oli niin suuri ja olot poikkeukselliset, ettei kaikkia vainajia kyetty saattamaan kirkkomaalle.

Osaa hautasaarista on käytetty myös virallisina, seurakunnan omistamina hautapaikkoina. Tällaisten kirkollisten hautausmaasaarten joukkoon kuuluvat esimerkiksi Inarijärven kuuluisat Hautuumaasaaret ja Suomussalmen Kirkkosaari. Paikoin tällaisille hautausmaasaarille on tehty hautauksia vielä 1900-luvulla.

Hautasaaret ovat yleensä pieniä ja melko lähellä vesistön rantaa sijaitsevia hiekka- tai moreenisaaria. Haudat ovat matalia ja ne erottuvat maastossa usein soikeina painanteina.

Vainajia haudattiin saariin sekä käytännöllisistä että uskomuksellisista syistä. Saarien väliaikaishaudoissa vainajat olivat poissa varsinaisesta elinympäristöstä ja suojassa pedoilta.

”Kesäaikaan vainaja alkaa tuoksahtaa jo muutamassa päivässä. Haju houkuttelee nopeasti paikalle raadonsyöjiä. Saarilta kalmantuoksu ei levinnyt laajemmalle, eikä pedoilla ollut helppoa pääsyä saaliille”, Ruohonen kertoo.

”Saarille hautaamiseen liittyy myös uskomuksellinen taso, joka liittyy vainajien ja kalman pelkoon. Uskomukset elivät vahvoina ja pitkään uskottiin, että kuolleiden henget lähtevät kuoleman jälkeen vaeltamaan ja saattavat palata esimerkiksi vanhaan kotitaloonsa. Vesi esti henkien kulkemisen ja piti kalman saarella.”

Hautasaarien haudat erottuvat maastosta usein soikeina painan­teina tai hautamaisina kuoppina. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Hautasaarten etsiminen ja tutkiminen on ollut arkeologi Juha Ruohoselle paitsi työtä, myös suuri seikkailu, jossa hän on hyödyntänyt monitieteellistä lähestymistapaa.

”Hautapaikkoina toimineiden saarten jäljille pääsee nimistön, kansantarinoiden ja muistitietojen, historiankirjojen sekä vanhojen karttojen avulla”, hän kertoo.

”Keski-Suomessa ja hämäläisalueella aina Pohjanmaalle asti on ollut käytössä Ruumissaari nimitys. Itä-Suomessa on usein käytössä Kalma- ja Kalmosaari ja Karjalassa kohteista on puhuttu Kalmistosaarina”.

Saarten nimissä esiintyy myös muita kuolemaan, vainajiin ja kalmaan liittyviä nimiä, kuten raato ja kuolio.

Ruohonen muistuttaa, että nimistö on vasta yksi vihje paikan menneisyydestä. Jokainen kohde pitää erikseen tarkistaa maastossa, jotta saadaan vahvistus paikan mahdollisesta käytöstä hautapaikkana.

”Esimerkiksi hautasaari on kohteista käytetty arkeologinen termi ja yleisnimi. Kun hautasaari on maastokohteen nimenä, löytyy paikalta useammin tervahauta kuin ruumishauta.”

Lisäksi lähes puolilla Ruohosen paikallistamista hautasaarista on täysin tavallinen paikannimi, joka ei viittaa millään lailla hautauksiin.

Sellainen on esimerkiksi Nurmeksen Kuohatinkylän Sikosaari, jonka nimi ei viittaa hautauksiin mutta vanha sananlasku – Kuohatissa ei kuolema auta. Siellä ei ruumiita saateta hautaan, vaan Sikosaareen ne souvetaan, antaa vihjeen saaren vanhasta käyttöhistoriasta.

Mahdolliset hautamuistomerkit ovat saarilla säiden ja ajan armoilla, ja niiden kohtalo on hiljalleen kadota. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Arkeologisia tutkimuksia helpottaa se, että saaret ovat yleensä säilyneet poikkeuksellisen hyvin. Jo sijainti on hankaloittanut maankäyttöä, lisäksi saaret ovat olleet niin pieniä, ettei niillä ole ollut muuta käyttöä. Puusto on vähäistä eikä vaatimattoman kokoisista moreenisaarista saisi viljelysmaata edes kaskeamalla.

Saarten historia on myös rajoittanut niiden muuta käyttöä. Luonteestaan johtuen hautasaaret ovat olleet paikkoja, joissa ei mielellään leiriydytty tai yövytty. Useimmissa hautasaarissa kerrotaan kummittelevan ja kansantarinoissa niissä tapahtuu yliluonnollisia asioita.

”Tämä on johtanut myös saarten nimien muutoksiin. Kun saareen on esimerkiksi rakennettu vapaa-ajan asuntoja, on Ruumissaaren nimi saatettu muuttaa Ruissaareksi”, Ruohonen kertoo.

Käyttöhistorian unohtuminen on johtanut myös inhimillisiin tragedioihin. Suomussalmen Vanha Kirkkosaari toimi hautasaarena 1600-luvulla. Tarinan mukaan Suomussalmen ensimmäinen pappi poltti saaren kaskeksi. Pastori havaitsi saaren hautausmaan liian myöhään ja ajautui hautarauhan rikkomisesta johtuneiden omantunnontuskien painamina itsemurhaan.

Hautasaaret ovat kiehtova osa monen pitäjän historiaa ja kansanperinnettä. Muutamille saarille on pystytetty muistomerkkejä kunnioittamaan ja muistuttamaan paikan menneisyydestä.

Hyvänä esimerkkinä toimivat esimerkiksi Heinäveden Pieni-Vihtari-nimisessä järvessä sijaitseva Kalmosaari, jonne pystytettiin muistomerkki kesällä 2015 sekä Hankasalmen Kuuhankaveden eteläisempi Ruumissaari, josta on muotoutunut paikallinen virkistyskohde ja nähtävyys.

”Todella hienoa, että paikalliset kunnioittavat hautasaaria ja niille haudattujen vainajien muistoa erilaisten muistomerkkien ja opastaulujen muodossa”, Ruohonen iloitsee.

”Saaret ovat olleet merkitykseltään hyvin keskeisiä. Olisi hienoa ja toivottavaa, että paikkojen menneisyydestä ja merkityksestä kertovat infotaulut yleistyisivät, niin ihmiset saisivat tietoa näistä vähän tunnetuista, mutta historiallisesti kiehtovista paikoista.”

• Historiallisia hautasaaria ja niiden hautapaikkoja suojelee muinaismuistolaki. Kaikki Suomen kiinteät muinaisjäännökset on rauhoitettu muinaismuistolailla. Laki kieltää kiinteän muinaisjäännöksen kaivamisen, peittämisen, muuttamisen, vahingoittamisen ja kaiken muun siihen kajoamisen.
• Nuorempia kohteita suojelee hautarauha. Sen tarkoitus on taata, ettei kukaan voi luvattomasti avata hautaa, ottaa sieltä ruumista tai sen osaa, ruumisarkkua tai hautauurnaa eikä turmella hautaa tai kuolleen muistomerkkiä. Hautarauhan rikkominen on rikoslain mukaan rangaistava rikos.