Laaja päivystys lisää erikoissairaanhoidon ylikapasiteettia
Suomen tasavallan rahat eivät riitä sosiaali- ja terveydenhoidon perustason hoitoon, vaan rahat menevät ylisuureen erikoissairaanhoidon tarjontaan maakunnissa.Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen saivat 19.5.2016 tehdyn päätöksen mukaan yliopistolliset keskussairaalat sekä keskussairaalat Lahdessa, Lappeenrannassa, Porissa, Seinäjoella, Jyväskylässä, Joensuussa ja Rovaniemellä.
Tätä ennen oli poliittisesti ja asiantuntijavoimin mietitty, kuinka monelle keskussairaalalle olisi viisasta antaa tämä laaja päivystys. Kokoomus ajoi sitä, että viisi yliopistollista keskussairaalaa saisi tämän vaativan vastuun. Moni asiantuntija kannatti tätä voimakkaasti, mutta se esitys torjuttiin kuulematta perusteluita.
Maakunnat ja niiden kansanedustajat edunvalvojineen halusivat raivokkaasti ja voittivat taistelun, että meidän keskussairaala saa ja sai laajan päivystyksen. Rahan ja kirurgien riittävyydestä ei ollut väliä.
Juuri kukaan päättäjistä tai tv-toimittajista lukuisissa ajankohtaisohjelmissa eivät syventynyt siihen, mitä laaja päivystys todella piti sisällään ja oliko sen saaneilla sairaaloilla siihen valmiuksia.
Laajan päivystyksen sairaaloissa olisi kymmenen lääketieteellisen erikoisalan henkilökunta valmiudessa ympäri vuorokauden. Sydäninfarktin pallolaajennukset, aivoinfarktin hoito, vakavat tulehdukset tai vakavien liikenneonnettomuuksien uhrien tehohoito ja leikkaukset ovat esimerkkejä vaadittavasta valmiudesta.
Sairaanhoitopiireissä alkoi vimmattu rakentamis- ja rekrytointivaihe, jotta he voivat täyttää laajan päivystyksen velvoitteet. Ympärivuorokautinen päivystys sitoo valtavasti huippuosaajia. Samaan aikaan yksityiset sairaalat kilpailevat osaavasta henkilökunnasta. Esimerkiksi OP-sairaalat tulevat ottamaan merkittävän markkinaosuuden. OP:llä on jo viisi leikkaavaa sairaalaa.
Sipilän hallituksen laajan päivystyksen päätös sysäsi erikoissairaanhoidon kustannuskehityksen entistäkin suurempaan lentoon. Kuuntelin radiosta pääministeri Juha Sipilän haastattelua alkuvuodesta 2017. Hän sanoi jämerästi: erikoissairaanhoidon kustannussäästöjä haetaan sillä, että keskussairaalat erikoistuvat tiettyihin osaamisalueisiin.
Sipiläkään ei tainnut tietää, että laaja päivystys estää erikoistumisen. Päinvastoin päivystävät keskussairaalat joutuvat osaamaan kaikkea. Erikoistumisesta ei ole todellakaan mitään merkkejä. Kaikki paisuttavat omaa sairaalatoimintaansa.
Ymmärrän HUS:in johtajan Aki Lindénin huolen siitä että, yliopistolliset sairaalat menettävät asiakaskuntaa. Linden syyttää asiakaskadosta vain yksityisten toimijoiden tuloa sairaalamarkkinoille.
Se on vain osatotuus. Hän jättää sanomatta, että päivystysvastuun saaneet sairaalat eivät nykykäytännön mukaan jatkossa lähetä vaativia leikkauksia enää yliopistosairaaloihin vaan yrittävät hoitaa ne itse.
Toivon sydämestäni, että olen edes osittain väärässä. Jos olen oikeassa, Suomen tasavallan rahat eivät riitä kaavailtuun parempaan sosiaali- ja terveydenhoidon perustason hoitoon, vaan rahat menevät ylisuureen erikoissairaanhoidon tarjontaan maakunnissa!
Jukka Tuori
maakuntaneuvos
Huittinen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

