Terve! Hei! Moi! Mihin katosi suomalaisten tapa tervehtiä?
Edes koppavassa Pariisissa kukaan ei jätä tervehtimättä hississä eikä porraskäytävässä. Suomalaiset tunnetaan kansana, joka tervehtimisen sijaan tuijottaa kenkiään, kirjoittaa Helena Petäistö.
Suomalainen vaikenee kohdattaessa. Kuvituskuva. Kuva: Sanne KatainenSuomalaisella on valinnanvaraa tervehtiessään naapuriaan: On suomalaisugrilainen terve, ruotsalaisperäinen hei ja saksankielestä tullut moi – jos niitä käytettäisiin eikä vain vaiettaisi kolmella kielellä!
Osallistuin viikko sitten Oulun kaupunginteatterin järjestämään debattiin naapuruudesta. Aihe oli valittu syksyn uuden näytelmän teeman pohjalta, ja yleisö näki myös pari kohtausta Perillä-näytelmästä.
Kyse oli kuukausittain järjestettävästä perjantai-illan suositusta afterwork-debatista, jota käydään jo viidettä kautta. Se on teatterinjohtaja Anu-Maarit Moilasen ideointia, josta kannattaisi ehdottomasti ottaa koppia muuallakin. Iso viihtyisä tila oli täpötäynnä ja yleisö aktiivista, jota seikkaa varmaan vähän vauhditti kädessä oleva viinilasi afterwork-tyyliin. Sitä voisi myös kutsua sivistyneeksi alkoholinkäytöksi.
Toinen nähdyistä näytelmäkohtauksista tapahtui hississä, paikassa, jossa suomalainen useimmin tuijottaa intensiivisesti kenkiään. Nasevin vilkkaan ja hyödyllisen debatin ”päätöslauselmista” oli: Tervehdi hississä!
Nii-in, todellakin, miten ihmeessä tähän on tultu? Suomalainen ei tervehdi enää aina edes naapuriaan ja tuntee itsensä kiusaantuneeksi hississä. Kyllä kylänraitilla kulkeneet Matti ja Maija tervehtivät aina kaikkia vastaantulevia, eivät vain naapureitaan. Mihin tämä hyvä tapa katosi, kun he muuttivat kaupunkiin?
Ei se ihan heti kadonnutkaan, sillä hyvin muistan lapsuudestani, miten Oulussakin piti pikkutytön niiata päivää naapureille ja vanhemmat vaihtoivat pari sanaa keskenään porraskäytävässä. Mutta jossakin vaiheessa se on muuttunut.
Minä näin sen 1980-luvun Brysselissä, jolloin Suomen EEC-edustusto sijaitsi fiinin Avenue Louisen upean art nouveau -rakennuksen yläkerroksissa. Talo oli täynnä toimistoja. Rappukäytävässä levisi pian käsite suomalaisista kansana, joka ei tervehdi hississä.
Mutta ei koppavassa Pariisissakaan kukaan jätä tervehtimättä hississä eikä porraskäytävässä. Eikä edes huoleton hei riitä, vaan täytyy muistaa puhuttelu: Bonjour, Madame! Bonjour, Monsieur!
Yleisön joukosta joku ihmetteli, miksei kuntosaleilla tervehditä. Saman huomion olen tehnyt minäkin. Kun menen naisten pukuhuoneeseen, kailotan suureen ääneen: Hei! Vanhemmat sukupolvet vastaavat ja alkavat useimmiten jopa jutella. Nuoremmat ovat aivan ihmeissään ja mutisevat säikähtäneinä.
Kerran kysyin, kun en saanut yhtään vastausta, onko Suomessa todella lopetettu tervehtiminen yhteisessä tilassa. E-eii, olin vain niin ajatuksissani.
Jo pelkästään käytöstapojen vuoksi on syytä palauttaa tervehtiminen huoneeseen astuessa. Mutta Oulun debatin turkkilainen osanottaja Kasim Cevirel kiteytti asian parhaiten: Maailmassa on kahdeksan miljardia asukasta, Suomessa viisi ja puoli miljoonaa, mutta naapureita on vain muutama. Tervehditään ja jutellaan keskenään!
Kolumnin kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija.
Tekstiä muokattu 26.9. kello 14.05: Anu-Maarit Moilanen on teatterinjohtaja, ei kaupunginjohtaja kuten tekstissä alun perin luki.
Tekstiä muokattu 26.9. kello 18.38: Korjattu Anu-Maarit Moilasen ja Kasim Cevirelin nimet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
