Hattuhemmojen Costoisku
Costo syntyi vuonna 2006 vastaiskuna kertakäyttökulttuurille, jollaiseksi vaatteiden kulutus muuttui Suomessakin länsimaisten halpismerkkien vallattua turut ja torit vuosituhannen tienoilla.
Se on siis samaa sukua kuin alusta asti julkisuudessa enemmän ollut Globe Hope, joka aloitti suunnittelemalla armeijan ylijäämäkankaista naisten laukkuja. Kantri vieraili Globe Hopella alkuvuodesta 2007.
Coston takana ovat veljekset Hannes ja Anders Bengs sekä heidän kaverinsa Lauri Köngäs-Eskandari. Kolmikko on pysynyt yhdessä ja täydentynyt neljällä muulla jäsenellä, jotka pyörittävät nyt myös sen jatkoksi virinnyttä Pure Waste Textiles Oy:tä.
Coston tunnetuin vaate ovat hauskat tupsuhatut, joita myydään seitsemässä maassa. Myynnistä vientiä on noin kolmannes. Verkkokaupan kautta niitä on luonnollisesti levinnyt tätäkin laajemmalle.
Ensimmäiset hatut valmistettiin huonekalujen verhoilun ylijäämäpaloista, joita vaatesuunnittelijaksi kouluttautunut Anders sai työpaikaltaan.
Sittemmin kankaita on hankittu eurooppalaiselta huonekaluteollisuudelta. Lisäksi materiaaleina käytetään myös luonnonmateriaaleista poron- ja kalannahkaa.
Myös tuotevalikoima on laajentunut: hatut ovat saaneet seurakseen laukkuja, lompakoita, essuja, solmioita ja rusetteja sekä viimeksi kengät yhteistyössä kotimaisen suunnittelijan Janne Laxin kanssa.
Costo on toiminut myönteisenä vastavirran esimerkkinä myös suomalaiselle elinkeinopolitiikalle, jonka valokeilassa ovat olleet tietotekniikka ja tuotantohyödykkeiden vienti. Rintamaa ovat rikkoneet korkeintaan cleantech ja bioenergia.
Suomen maabrandissa vannotaan suomalaisen designin nimiin, mutta käytännössä esille nostetaan muutamat harvat tähtisuunnittelijat. Muutoin design on yhtä kuin Marimekko, Nanso, Halti ja Iittala.
Hattuherrojen ideoista on kasvanut varteen otettava bisnes sisulla ja luovuudella sekä sosiaalisen median osaamisella. Vasta Pure Wasten kehittämistyöhön on saatu avustusta Tekesiltä. Muutoin Coston väki on hoitanut kansainvälistymisen ihan omin avuin.
Tälle sopii nostaa hattua.
Kaijaleena Runsten
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
