Palaako minunkin sukupolveni karjalanpiirakoiden ja rahkapullan ääreen avokadopastan, korianterin ja filotaikinasekoilujen jälkeen?
Minusta tulee vanhana leipurimummo. Sellainen pakkopullaa maistattava pehmeä isoäiti, joka on hauduttanut ruokaa sähkölevyllä aamusta asti, koska illalla tulee vieraita.15.4.202217:00
Olen tehnyt kolme keittokirjaa, kokannut kaikenlaista ruokaa telkkarissa ja osallistunut Master Chef -ohjelmaan. Jengi kyselee minulta neuvoja ja reseptejä, ja minulla on jopa oma pizzeria.
Silti minulla on jatkuvasti sellainen olo, että olen oman ruokamaailmani jarruttaja ja kaikki ruokani maistuvat aina ihan samalta. En osaa tarttua ruokatrendeihin.
Uudet jutut rantautuvat minun keittiööni siinä vaiheessa, kun muut alkavat jo kyllästyä niihin. Minä en ole koskaan tehnyt edes avokadopastaa.
Tämän vuoksi minulla onkin jonkinlainen perinneruokaihmisen leima. Mutta onko perinteet ja niiden vaaliminen oikeasti aina hyve vai myös laiskuutta? Tämän minä osaan, pidän siis tästä kiinni. Muut hurvitelkoot, ottakoot riskejä ja menkööt eteenpäin.
Joku osa minusta haluaa uudistua! Haluaisin täyttää kaapin jännittävillä uusilla mausteilla ja innostua, kun ne maistuisivat lautasella mahtavalta.
Haluaisin matkustaa eksoottisiin maihin ja vaellella toreilla, maistaa kaikkea eikä vatsa koskaan menisi sekaisin. Olisin rohkea kokeilija, joka tuo reissuilta uusia makuideoita ja yhdistelee niitä luovasti vanhoihin resepteihin.
Mutta minä en ole se tyyppi. Hullutteluni kauppojen maustehyllyllä harvenevat vuosi vuodelta, ei ole tarvetta esittää. On vain sellainen olo, että mitäs tässä nyt poukkoilemaan, ruokaahan se vain on.
Minä olen vanheneva entinen keittokirjailija, jonka kevään jännittävin päätös on se, tehdäkö vappuna enemmän munkkeja vai tippaleipiä. Se on ainakin selvää, että teen niitä molempia.
Minusta tulee vanhana leipurimummo. Sellainen pakkopullaa maistattava pehmeä isoäiti, joka on hauduttanut ruokaa sähkölevyllä aamusta asti, koska illalla tulee vieraita.
Pullaa on aina tarjolla - vähän kuivana, mutta itse leivottuna - ja sitä on lisää pakkasessa. Mummo kokkaa kaikella rakkaudella perunasta, riisistä, vehnästä ja voista kaikenlaista.
Kaikki maistuu hyvältä, pehmeältä ja vähän siltä pakastimelta. Leipurimummot pitävät tämän maan paikallaan kaiken maailman vouhotuksilta.
Mutta hetkinen, oikeastaan kaikki mummot, jotka minä tunnen, ovat juuri näitä leipurimummoja. Voiko siis olla niin, että kaikkien avokadopastan, korianterin ja filotaikinasekoilujen jälkeen minunkin sukupolveni havahtuu ja palaa karjalanpiirakoiden ja rahkapullan ääreen?
Jos maailman kuuluukin mennä niin? Ehkä meidän kaikkien perimässä onkin joku keitettyjen perunoiden ja kastikkeen makuinen geeni, joka lopuksi tulee ja nappaa meidät rauhoittavaan syleilyynsä.
Mummoruoka on takuuvarma paluu lapsuuteen ja johonkin niin suomalaiseen, ettemme pyristele vastaan.
Voiko perinneruoka edes muuttua mitenkään? Varmasti ainakin todella hitaasti, jos ollenkaan. Vaikka kuinka mietin, en näe tilannetta, missä suomalainen perinneruoka voisi olla vaikka filotaikinamykyjä.
Toisaalta omat lapseni osaavat tehdä sushia paremmin kuin karjalanpiirakoita, enkä ole koskaan aikaisemmin edes ajatellut asiaa.
Ehkä ruokatrendit vain ovat, ja ihmiset kulkevat ikäryhminä niiden läpi. Kysymys kuuluukin, millaista ruokaa Tomi Björk tai Jyrki Sukula valmistavat lapsenlapsillensa, kun he itse ovat 80-vuotiaita?
Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
