Jutta ohjaa
Jouko Rönkkö: ”Nuorisotakuuta aiotaan hoitaa leikkaamalla koulutusmahdollisuuksia.”Demareiden veto on hiipunut. Poissa ovat sellaiset valtionjohtajat kuin Kalevi Sorsa, joka ohjaili Suomen laivaa vuosikymmenet.
Poissa, tai ainakin Nord Streamin kätköissä on vanha pääministeri Paavo Lipponen. Ikävä kyllä emme saa muistaa häntä äreänä valtionjohtajana, joka vannoi isäntien vallan loppuneen Suomesta. Nahkurin orsilla tavattaisiin.
Ei. Joudumme muistamaan miehen, joka vaihtoi kunniakkaan uransa politiikassa konsultin hyvään palkkaan venäläisessä kaasuputkiyhtiössä. No. Siinä hän vain seurasi saksalaisen demarijohtajan, Gerhard Schröderin jalanjälkiä.
Vielä ikävämpää on muistaa Lipposen nöyryytystä presidentinvaaleissa. Ei auttanut tukan hentoinen hennauskaan, kun kansa käänsi miehelle selkänsä. Miehelle, joka omien sanojensa mukaan olisi peitonnut meidät kaikki vesipallossa tai muissa uimalajeissa. ”Siitä sopii tulla koettamaan.”
Lipposen päästäminen puolueen ehdokkaaksi oli puheenjohtaja Jutta Urpilaisen ensimmäinen iso virhe virheiden pitkässä sarjassa.
Toistaiseksi pahin virhearvio oli julkinen ja vahva sitoutuminen hallituksen surulliseen rakennepakettiin. Urpilainen ilmoittautui äidiksi ratkaisulle, jota ollaan jo repimässä palasiksi, ja jota kansa vihaa.
No ei koko kansa. Kokoomus ja ennen muuta sen telaketjusiipi ajaa kaikkia leikkauksia kaikissa oloissa, jos niillä saadaan vähennettyä valtiota ja lisättyä yksityisen yrittäjyyden tilaa. Suunta on sama kuin Yhdysvaltain republikaaneilla.
Jos ideologiset tavoitteet jätetään syrjään, rakennepaketin paljastumien leikkauslistaksi taisi olla kova isku kaikille, eniten ehkä Jutan kovimmille kannattajille.
Jutan säästöt kohdistuvat sinne, missä vastustus oli pienintä. Muita kohteita toki etsittiin, ja ministeriöitä haukuttiin siitä, että säästökohteita ei löytynyt.
Leikkaukset iskevät arimpiin kohtiin hyvinvointiyhteiskunnassa.
300 miljoonaa pois vanhusten hoidosta on iso summa maassa, jossa vanhusten hoitoa on jo nyt moitittu heitteille jätön lievemmäksi muodoksi. Se on iso harppaus demareilta, jotka vielä äsken kiillottivat kilpeään vanhuspalvelulain säätäjinä ja riitelivät mitoituksista kokoomuksen kanssa.
Samanlainen lehmänkäännös tehdään lapsiin ja nuoriin kohdistuvassa politiikassa. Nuorisotakuuta aiotaan hoitaa leikkaamalla keskiasteen koulutusmahdollisuuksia. Siis leikkaamalla jo äsken leikattua.
Jotta oikein heikosti kävisi, kasvatetaan oppilasryhmiä ja vähennetään avustajia.
Säästöjä aiotaan saada myös ”helpottamalla kelpoisuusehtoja”. Ei sillä koulutuksella siis olekaan oikeasti väliä.
Oikean laman aikana 1990-luvulla lievemmätkin leikkaukset tuomittiin myös demarien suulla. Silloin leikatut mahdollisuudet saaneita siirtyy nyt hirvittävää vauhtia työkyvyttömyyseläkkeelle.
Hyvällä kuntoutuksella heistä voitaisiin moni pelastaa, mutta eihän hyvään kuntoutukseen ole rahaa, kun ei ole rahaa hyvään koulutukseenkaan.
Ikävää tämä on demareiden kannalta.
Seuraavissa vaaleissa heille käy todella heikosti.
Vielä ikävämpää tämä on Suomen kannalta.
Leikkauksia ajavat ideologit kertovat, että leikattava on, koska meillä on kestävyysvaje. Vajetta kertyy, kun väki vanhenee ja työssä olevien määrä vähenee.
Paras lääke vajeen torjuntaan on kilpailukyvyn parantamien. Tämä kaikki on totta.
Keinot valitaan ideologisin perustein. Samoin se, miten kiireellisinä muutoksia pidetään.
Maltillisimmat sanovat, että kiirettä ei ole. Riittäisi, jos nostetaan vähän eläkeikää ja saadaan suurempi osa väestä töihin.
Jos halutaan leikata, niin vajeesta saadaan perusteet. Jutta on valinnut leikkaamisen tien. Yrittäjyyden sijasta hallitus suosii suuryrityksiä. Rahan tekemisen sijasta rahan jakamista.
Jutta luulee, että satojen miljoonien verohelpotusten syytäminen yrityksille nostaa maan nousuun.
Ei nosta.
Suomi on menestynyt hyvällä koulutuksella ja sillä, että lähes kaikki on saatu mukaan työhön. Tämä linja hylätään viimeistään nyt.
Pienyrityksiä ja maaseudun yrittäjyyttä rohkaisemalla ja esimerkiksi kotimaiseen energiaan panostamalla olisi saatu kasvua. Siitä se vajekin olisi taittunut.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
