Matematiikan taidot kaipaavat kohennusta
Maikki Kulmala: "Koulutukseen liittyvissä asioissa on viime vuosina tupattu etenemään säästöt edellä."Kansainvälisesti suomalainen koulutus on viime vuosina saanut kiitosta OECD:n Pisa-tutkimusohjelmassa. Ohjelmassa vertaillaan, miten eri maiden 15-vuotiaat hallitsevat tulevaisuuden kannalta keskeisiä avaintaitoja, millaiset tekijät vaikuttavat näihin taitoihin ja miten taidot kehittyvät.
Viimeisimmät Pisa-tutkimuksen tulokset osoittivat suomalaisten nuorten tason heikentyneen. Joulukuussa kehityksestä saadaan uutta tietoa, kun seuraavan kansainvälisen vertailun, Pisa 2015:n tulokset julkistetaan.
Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen, Karvin, omat tutkimukset ovat viime vuosina säännöllisesti osoittaneet, että peruskoulun päättävien taidoissa on erityisesti matematiikassa huolestuttavia puutteita.
Uusin, huhtikuussa julkaistu arviointitulos perustuu kevään 2015 oppimistuloksiin. Sen mukaan matematiikan ongelmanratkaisutehtävissä osaamisen taso ei suurella osalla riitä arkielämän tarpeisiin. Erityisesti prosenttilaskuista selviydyttiin heikosti.
Minua peruskoululaisten heikko selviytyminen prosenttilaskuissa ei oikeastaan yllättänyt. Jo 1980-luvun lopulla opetin toisen asteen oppilaitoksessa lyhyen kurssin, joka osin sivusi matematiikkaa, tai ainakin peruskoulussa opittujen matemaattisten taitojen osaamista edellytettiin.
Kysyin oppilailta ennen koetta, mitä heille pitäisi koealueesta kerrata. "Voisitko opettaa prosenttilaskua", kuului luokasta hyväksyvää mutinaa saanut vastaus. Ajattelin, että oppilaat vedättävät. Suuri oli hämmästykseni, kun taidoiltaan hyviksikin ajattelemani oppilaat tosissaan kopioivat kaavoja ja laskuesimerkkejä vihkoihinsa.
Enemmänkin minut nyt yllätti, että kolmessakymmenessä vuodessa peruskoulun matematiikan opetusta suunnitteleville ei ole kukaan ilmeisesti tähän mennessä kertonut, että peruskoulun päättävät eivät osaa prosenttilaskua.
Huoli matematiikan huonosta osaamisesta on ilmeisesti vihdoinkin havahduttanut kansalliset arvioijat. Arviointiin on painavasti kirjattu, että perus- ja prosenttilaskutaidot ovat matemaattisen osaamisen perusta.
Olen samaa mieltä arvioijien kanssa. Matematiikassa kaikki rakentuu aiemmin opittuun. Ja melkein kaikki maailmassa rakentuu matematiikkaan. Ihan heti ei tule mieleen, mistä voisi selviytyä ilman matematiikkaa tai sen sovelluksia.
Toinen asia on, että aika monella voi olla matematiikkaan liittyviä oppimisvaikeuksia, jotka alkavat jo alakoulussa. Jos näihin vaikeuksiin ei saa heti alussa apua, ongelmat seuraavat toisiaan ja kasaantuvat suureksi arjessa pärjäämättömyyden vyyhdiksi.
Onkohan tutkittu, kuinka paljon korjattavissa olevat matemaattisten taitojen puutteet aiheuttavat huolestuttavan suureksi ilmiöksi kasvanutta nuorten syrjäytymistä?
Koulutukseen liittyvissä asioissa on viime vuosina tupattu etenemään säästöt edellä. Ne ovat varmasti vaikuttaneet siihen, kuinka hyvin tai huonosti heikoimpien tai oppimisvaikeuksista kärsivien erityistarpeisiin on pystytty vastaamaan.
Kannattaisi varmaan ylimmässä hallintoportaassakin laskea, mitkä säästöt aiheuttavat kansantalouden kokonaislaskelmassa pahimmat pitkän aikavälin seuraukset. Jos osaavat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
