Veren makua suuhun
Eineshyllyn veriletuista saa kyllä rautaa, mutta vastapaistetut voisulalla ja puolukalla höystetyt veriohukaiset ovat todellinen herkku.
TEKSTI: Riitta Mustonen KUVAT: Jaakko Martikainen
Veriletut täytyy syödä tirisevinä suoraan pannulta voisulan, sipulisilpun ja puolukkahillon kera. Ne ovat oikeita terveysvaikutteisia elintarvikkeita, sillä niissä on paljon rautaa”, uhoaa keittiömestari Jaakko Nuutila. Hän pyrkii paistamaan verilettuja kerran kuukaudessa, mutta etenkin syksyllä, sillä veriruuat kuuluvat syksyiseen teurastusaikaan.
Nuutila valmistaa veriletut kaljaan, sillä maltainen hyvä kotikalja antaa letuille pehmeän pyöreän maun ja makeutta. Verilettutaikinaan ei tarvita munaa, koska valkuaisainepitoinen veri hyydyttää letut.
Tavallisesti veriletut valmistetaan naudanverestä, jota voi ostaa kaupan pakastealtaasta ympäri vuoden. Nuutilan suosikki on maukas hanhenveri, sillä siipikarjanveri on miedompaa kuin ison eläimen.
Verestä voi tehdä muutakin kuin lettuja, esimerkiksi verimakkaroita. Makkaranteko ei ole niin vaikeaa kuin luulisi: tehdään vain löysä taikina, joka valutetaan suppilon läpi suoleen, suoli sidotaan ja keitetään pötköt vedessä kypsiksi.
Keittiömestari lorauttaa verta myös suurriistan, kuten hirven ja peuran, tummiin kastikkeisiin sakeuttamaan ja antamaan täyteläisyyttä.
Veriohukaiset
5 dl verta
5 dl ruisjauhoja
5 dl olutta tai kotikaljaa
3 rkl siirappia
1 keltasipuli
4 rkl voita
suolaa
meiramia
valkopippuria
voita paistamiseen
Lisäkkeeksi:
4 dl puolukoita
1 dl sokeria
50 g voita
1 keltasipuli
Kuori sipuli ja leikkaa se hienoksi silpuksi. Hauduta sipulia voissa ja jäähdytä. Sekoita keskenään kaikki aineet ja anna lettutaikinan turvota jääkaapissa pari tuntia.
Murskaa puolukat ja sekoita sokerin kanssa. Kuori ja hienonna sipuli.
Sulata voi. Paista lettupannulla voissa ohuita veriohukaisia ja tarjoa ne heti voisulan, puolukkamurskan ja sipulisilpun kanssa.
Verimakkara
5 dl verta
2,5 dl olutta
4 dl ruisjauhoja
1 keltasipuli
50 g silavaa
1 rkl sokeria
valkopippuria
meiramia
suolaa
1 nippu sian ohutsuolia
Lisäkkeeksi:
2 dl puolukkahilloa
Kuori sipuli ja leikkaa se hienoksi silpuksi. Leikkaa silava pieniksi kuutioiksi ja kuullota sipulin kanssa. Anna jäähtyä. Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna turvota jääkaapissa pari tuntia.
Sido suolen päähän solmu puuvillanarulla. Kaada verimakkaraseos suoleen suppilon avulla. Täytä suoli puolilleen ja sido makkarapötköiksi.
Voit paistaa verimakkarat suoraan pannulla voissa tai kypsentää ne ensin ja paistaa sen jälkeen. Makkarat kypsennetään suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuutin ajan. Veden pitää olla lähes kiehumapisteessä, mutta älä anna sen kiehua.
Tarjoa makkarat puolukkahillon kera.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
