Mieto härkäpapu muuntuu moneksi
Miedon makuiset härkäpavut sopivat kaikkeen, mihin muutkin pavut. Voit lisätä niitä salaatteihin, patoihin ja keittoihin tai jauhaa kasvispihveihin tai sämpylätaikinaan.
Nuoret, tuoreet härkäpavut voi syödä palkoineen, mutta tuleentuessaan härkäpavut muuttuvat ruskeiksi ja kuoret koviksi.
Tuleentumattomat härkäpavut ovat vihreitä. Niitä voi pakastaa, kunhan ne ensin kiehauttaa nopeasti vedessä.
Kuivattuja papuja pitää liottaa ennen käyttöä vähintään kahdeksan tuntia ennen keittämistä.
Keitetyssä härkäpavussa on huomattavasti enemmän proteiinia kuin esimerkiksi perunassa tai viljassa. Tällä on merkitystä varsinkin kasvissyöjälle, jolle palkokasvit ovat hyviä proteiinin lähteitä.
Härkäpapu on yksi vanhimmista viljelykasveista. Sitä käytetään yleisesti ruokana esimerkiksi Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Suomessa härkäpavun viljely on elpynyt lähinnä rehukäyttöön soijaa korvaamaan. Yleisimmät lajikkeet ovat Kontu ja Ukko.
Härkäpapua voi kysyä ekokaupoista tai esimerkiksi www.lassilantila.fi -verkkokaupasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
