
Perusvarusteilla pääsee hyvään vauhtiin
Juokseminen ei ole mikään välinelaji, mutta oikeissa ja miellyttävissä varusteissa siitä nauttii enemmän. Isot investoinnit eivät ainakaan alkuvaiheessa ole tarpeen.
Juoksukengät ovat varusteista tärkeimmät. Ne vaikuttavat paljon juoksemisen miellyttävyyteen. Väärät tossuvalinnat saattavat jopa lopettaa koko hyvän harrastuksen.
Hyvien juoksukenkien tulee istua hyvin jalassa, vaimentaa iskuja maata vasten ja ohjata askelta oikealla tavalla. Iskunvaimennuksen ja ohjauksen tarve on hyvin yksilöllistä. Jotkut tarvitsevat pehmeämmän kengän, toiset pitävät enemmän napakammasta pohjasta.
Jalkaterän ja nilkan rakenteet vaativat joillakin ns. ylipronaatiotukea, toisilla sitä ei saa olla lainkaan. Monet pärjäävät parhaiten ”neutraalilla” kengällä.
Varsinkin, jos on epävarma omasta askelluksestaan tai itselle sopivista jalkineista, kannattaa tossut hankkia urheiluliikkeestä asiantuntevan myyjän opastuksella. Jossain tapauksessa yksilöllisesti tehdyt tukipohjalliset voivat lisätä liikkumisen mukavuutta.
Pukeutumisessa väärät valinnat eivät ole ihan yhtä vaarallisia kuin lenkkareissa. Mukava, kevyt ja hengittävä teknisistä materiaaleista valmistettu juoksupaita on käyttökelpoinen kesäkeleillä.
Viileämmässä säässä paidan päälle voi vetää tuulenpitävän takin. Sortseissa tai lyhyissä trikoissa selviää valtaosan juoksukaudesta. Myös napakasti istuviin ja kosteuden siirtäviin juoksusukkiin kannattaa kiinnittää huomiota.
Ylipukeutumista on syytä välttää. Lenkin alussa olo saa tuntua vähän viileältä, sillä liikunnan tuottama lämpö tekee matkan varrella olon mukavaksi. Pimeinä loppukesän ja syksyn iltoina hyvin näkyvä heijastinliivi on tuo turvaa lenkkipoluille ja -teille.
Sykemittarista tai rannetietokoneesta voi olla hyötyä aloittelevalle juoksijalle tai tosissaan treenaavalle. Mittarin oikea käyttö edellyttää kuitenkin tietoa vähintään omasta maksimisykkeestä ja sen perusteella arvoiduista harjoitusalueista. Joissakin mit-
tareissa on mukana tai niihin saa lisävarusteena nopeuden ja matkan mittauslaitteen joko gps- tai askelsensorin muodossa.
Jos lenkin tarkka mittaus tuo harrastukseen lisäpotkua, laitteiden hankkiminen on perusteltua. Ilman niitäkin pärjää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

