Oivalla maaseudun onni
Maaseudulla on paljon annettavaa erilaisille ihmisille. Se pitää vain oivaltaa ja osata panna pakettiin.
TEKSTI: Riitta Mustonen
PIIRROKSET: Stiina Hovi
Trendianalyytikko Kati Hienonen asui aikuisiässä kuusi vuotta Hongkongissa. Siellä hän kaipasi Suomesta eniten sitä, että saa kesällä kävellä paljain jaloin nurmella ja haistella ja kuunnella luontoa. Maaseutu tuli entistä rakkaammaksi ja juuret mökkipaikkakunnalle Luhangalle vahvistuivat.
Nyt Hienonen asuu perheineen Kauniaisissa ja viettää kesälomat Keski-Suomessa. Häntä voisi kutsua tyylikkääksi hidastajaksi eli henkilöksi, joka voi matkustaa maalle omalla autolla, mutta nauttii perillä hitaasta elämänrytmistä, paikallisista palveluista ja liikuntamahdollisuuksista.
Ikäännyttyään Hienosesta saattaisi tulla agrieläkeläinen eli oman toimeentulonsa ansainnut ikäihminen, joka on kiinnostunut yhteisasumisesta ja hyvistä palveluista maaseutuympäristössä.
Tyylikkäät hidastajat ja agrieläkeläiset ovat esimerkkejä yhdeksästä ryhmästä, jotka Hienonen löysi etsiessään maaseudusta innostuneita kuluttajaryhmiä Sitran Maamerkit-ohjelmassa. Tutkimustaan varten Hienonen haastatteli 50 asiantuntijaa ja kartoitti haastattelujen perusteella edelläkävijäryhmät.
Näissä ryhmissä on Hienosen mukaan kyse heikoista signaaleista, joita maaseudun kehittäjien on syytä lukea, jos he aikovat hyötyä ihmisten muuttuneista tarpeista.
”Maaseudulla on mahtavat mahdollisuudet, sillä niin monenlaiset ryhmät ovat kiinnostuneita maalla asumisesta”, Hienonen uskoo.
Meissä jokaisessa asuu...
Hienosen mielestä tutkimuksen tärkein löytö oli huomata, että maaseutu kiinnostaa hyvin erilaisia ihmisryhmiä. Sitran keväällä teettämän maaseutubarometrin mukaan yli 40 prosenttia suomalaisista kokee itsensä sekä maalaisiksi että kaupunkilaisiksi. Kiinnostus maaseutuun on ylipäätään lisääntynyt. 60 prosenttia suomalaisista uskoo, että maaseutu ei autioidu.
Joillekin maaseutu tarkoittaa koskematonta luontoa, hiljaisuutta ja vapautta, toisille mahdollisuutta tuottaa omaa ruokaa, ja jotkut innostuvat paikallisesta kulttuurista. Eläkeläiset haaveilevat paluusta kotikonnuille.
”Siksi on tärkeää, että maalla pohdittaisiin oman paikan vahvuuksia.”
Hienonen nostaa malliksi Iitin Vuolenkosken kylän, missä näin on tehty. Maatila tuottaa oman energiansa, viljelijät ovat perustaneet menestyvän lähiruokabisneksen, kartano on erikoistunut kalastusosakkeisiin, huippugraafikko herättelee paikallislehden avulla ihmisiä yhteisöksi.
”Innostuksen henki on tarttunut, ja on pantu töhinäksi. Ei ajatella, että ’eihän me ennenkään’ vaan että ’kaikki on mahdollista’. Puhalletaan yhteen hiileen.”
Toinen esimerkki löytyy Hienosen mökin läheltä Sysmästä, missä on kehitetty kirjakyläpäivää ja kirjailijaresidenssiä.
”Ei pidä tehdä samaa kuin kaikki muutkin, sillä samankaltaisuus tappaa kiinnostavuuden. Heinolan Heila on hieno lähiruokatori, muttei sitä kannata sellaisenaan tuotteistaa tusinatavaraksi joka paikkaan. Pitää miettiä, millaisia intohimoja, harrastuksia, ihmisiä meillä asuu, mitä kaupunkilaiset, ulkomaalaiset tai maahanmuuttajat voisivat tuoda, mitä paikallinen historia ja luonto tarjoavat.”
Tietoliikenne kuntoon
Työn muuttuminen tietotyöksi on mahdollistanut monelle maaseudulla asumisen. Hienonen nimesi yhden ryhmän wlan-vaeltajiksi eli tietotekniikan avulla työtä tekeväksi luovaksi luokaksi, jonka työ on kiireistä ja joita kiehtoo luovuutta ruokkiva ympäristö, vapaus ja edulliset asumiskustannukset.
Tekniikan kehittyminen vauhdittaa muutosta. ”Esimerkiksi kolmiulotteisia esineitä voi nykyisin tulostaa printterillä, mikä tarkoittaa sitä, että arkkitehtitoimisto voi tehdä prototyyppinsä missä vain ja lähettää ne sähköpostin liitteenä asiakkaalle. Kokouksiin ei tarvitse aina matkustaa, vaan voi hyödyntää puhelin- tai videokokousta.”
Näille ihmisille on kuitenkin tärkeää, että tietoliikenneyhteyksien lisäksi myös liikenneyhteydet ovat hyvät. Työmatkoille ulkomaille täytyy päästä helposti. Siksi maaseudun solmukohdat, jotka sijaitsevat liikenteen kannalta keskeisissä paikoissa, kiehtovat heitä.
Luomu-urbaanit tulevat
Hienosen mukaan kasvava ryhmä on myös luomu-urbaanit eli ihmiset, jotka haluavat pistää kätensä multaan. Tällainen on esimerkiksi keittiömestari, joka kasvattaa yrttejä ravintolan kattoterassilla tai palstaviljelystä innostunut kaupunkilainen.
”Äkkiä näille ei enää riitäkään kaupunki, kun harrastus syvenee. Mutta luomu-urbaanille on tärkeää yleinen viihtyvyys. Ruma kirkonkylä ei kiinnosta.”
Tosin luomu-urbaani saattaa panna pystyyn talkoot repsottavien paikkojen kunnostamiseksi tai perustaa joutomaalle kasvitarhan.
Luomu-urbaani arvostaa ekologisuutta samoin kuin hiilineutraalikko, joka oikeasti haluaa oppia uutta ja kokeilla esimerkiksi omavaraista ruuan- ja energiantuotantoa. Hiilineutraalikko on valmis tinkimään mukavuuksista, jotta luonto ei rasittuisi.
Hidasmatkailussa kehitettävää
Osa maaseudusta kiinnostuneista on niitä, jotka tykkäävät käydä maalla, mutta eivät muuttaisi sinne pysyvästi. Luomu-urbaanien lisäksi näitä ovat ekoturistit, hidastajat ja maalla harrastajat.
Näitä ihmisiä kiinnostaa paikallisuus ja oma kulttuuri, ja he haluavat kosketuksiin ihmisten kanssa. Osa haluaisi osallistua maaseudun töihin ja moni ostaa mielellään hyvinvointipalveluita.
Hienosen mielestä näiden ryhmien palvelu on Suomessa vasta alkutekijöissään.
”Tässä meillä on tekemisen paikka, etenkin kun sijaitsemme näin eristyksissä. Turismimme on keskittynyt viikonloppuvieraisiin, mutta pitäisi rakentaa hidasmatkailukohteita, joissa riittää tekemistä viikoksi. Se on haaste yrittäjille.”
Ihanteellista olisi, jos netistä löytyisi helposti toteutettavia rengasreittejä, joissa olisi erilaista tekemistä viikon joka päivälle.
Hienosen haastateltavat toivoivat maaseudulle suomalaistyylisiä tavernoita, joissa olisi kodikas tunnelma ja saisi kokea paikallista vieraanvaraisuutta. Tärkeää olisi myös kertoa turisteille, mitä tehdään, mitä tarjotaan ja miksi, että ihmiset ymmärtäisivät, mistä on kysymys.
Hiljaisuus kiehtoo
Monelle maaseutu tarkoittaa luontoa ja hiljaisuutta. Suomessa tällaista maaseutua on.
Hienonen kuuli ranskalaisesta yritysjohtajasta, jolla oli toimisto New Yorkissa ja Pariisissa ja joka pääsi suomalaisen kollegan mökille Saimaalle kahdeksi viikoksi lomailemaan. Siellä ei tehty mitään erikoista – soudeltiin vain ja saunottiin.
Mies oli liikuttavan otettu luontosuhteestaan, jonka hän löysi itsestään. Seuraavana kesänä hän järjesti ranskalaisille yritysjohtajille viikon tapahtuman Suomessa, missä nämä Renaultin ja Chanelin johtajat muun muassa yöpyivät teltassa suomalaisessa metsässä.
”Maailman suurkaupungeissa on niin paljon stressissä eläviä ihmisiä, joilla ei ole kosketusta luontoon. Heitä kiehtoo hiljaisuus ja luonto. Kohteiden on oltava varustelultaan toimivia, ei kuitenkaan mitään erityisluksusta, vaan siistiä pohjoismaista viihtyvyyttä”, Hienonen pohtii.
”Meille nämä asiat ovat ehkä itsestään selviä, mutta meidän on osattava pukea ne kiinnostavaksi paketiksi. Jokainen voi löytää oman tehtävänsä omasta osaamisestaan, ja syntyy rikastavaa vuorovaikutusta.”
Hienonen uskoo maaseudun tulevaisuuteen.
”Kaupungistumiselle tarvitaan vastatrendi. Maailma ei voi kehittyä vain yhteen suuntaan. Mutta ihmisten on otettava ohjat omiin käsiin ja luotava omat toimintamallit.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
