Eläinlapsia Kuopiossa
Miltä tuntuu silittää oikeaa karhunpentua tai majavanpoikasta? Luonnossa sellaista ei pääse kokeilemaan, vaikka alkukesä onkin eläinlasten aikaa. Eläinlapset on syytä jättää rauhaan.
Vaan Kuopion museon Eläinlapset-näyttelyssäpä pääseekin silittämään karhunpentua. Museossa voi testata myös omaa ketteryyttään, nokkeluuttaan ja rohkeuttaan eläintenpoikasten tavoin. Miltä tuntuisi olla telkänpoikanen ja hypätä pesäpöntöstä maahan? Tai miten sujuu kiipeily?
Koko perheen näyttely kertoo eläinten poikasten syntymästä, kasvusta ja itsenäistymisestä. Pienet tarinat esittelevät erilaisia eläinperheitä ja poikasten kokemia seikkailuita niiden elämän alkutaipaleella.
Eläinlapset Kuopion museossa 24.9. asti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
