Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Osuustoiminta – etujen tekijä ja jakaja

    Timo Kässi: Osuuskuntien on oltava 
mukana muuttuvan 
maailman ja 
markkinoiden muutoksessa.

    Osuustoiminnasta on vuosi­kymmenien aikana tullut olennainen osa demokraattista yhteiskuntaamme.

    Pienistä ja heikoista puroista alkanut osuustoiminta on tänään monella toimialalla merkittävässä asemassa palveluiden tuottajana, tuotteiden jalostajana ja markkinoijana ja jäsentensä varallisuuden hoitajana.

    Suomalaisen osuustoiminnan historia on ollut komea. Kolmannen tien taloudeksikin mainittu osuustoiminta on pitänyt puoliaan suursotien ja monen laman ajan.

    Osuuskunnissa on seitsemän miljoonaa jäsenyyttä. Tämä kertoo siitä, että jäsenet sukupolvesta toiseen ovat valmiita liittymään osuuskuntaan ja käyttämään sen tuottamia palveluita.

    Osuuskuntia perustettiin aikanaan juuri niille toimialoille, joissa yksityisen kauppiaan, teurastajan, maidonjalostajan, pankkiirin, puunjalostajan ja vakuuttajan tarjoamat palvelut eivät tyydyttäneet asiakaskuntaa.

    Orastavan rahatalouden nousu houkutteli vähäväkisen kansan sijoittamaan yhteisyrittämiseen, osuustoimintaan, palvelujen parantamiseksi. Pienillä sijoituksilla, aktiivisella jäsenyydellä ja oman osuuskunnan palvelujen käytöllä kasvoi Suomeen miljardien eurojen liikevaihtoa tekeviä osuuskuntia tärkeimmille talouden aloille.

    Osuustoiminnan menestys on alusta alkaen perustunut demokraattiseen päätöksentekoon. Yksi ääni, yksi jäsenyys. Osuuskunnan voitonjako on niin ikään demokraattinen. Ylijäämä jaetaan käytön suhteessa. Aktiivinen omistaja hyötyy paremmin jäsenyydestään.

    Tänä päivänä on vaikea kuvitella, millaisessa maailmassa osuustoiminnan aamunkoitteessa elettiin. Monien jäsenyyssukupolvien aikana on luotu mittava varallisuus nykyisten osuuskuntien taseisiin.

    Kun 1800-luvun lopulla pientilallisen lehmän oston rahoittajana ja samalla koronkiskurina toimi manttaalin kokoisen talon isäntä, tänä päivänä rahoituksen hoitaa jäsenten omistama osuuspankki.

    Vielä kolmekymmentäluvulla monen maidontuottajan kirnuvoin kauppapaikka oli kaupungin tori, jossa herrasväen rouvat koukkivat naskalilla lähiruokaa suuhunsa antamalla maistiaisistaan suoraa ja kovaa palautetta.

    En ihmettele yhtään, miksi 93-vuotiaana vuonna 1997 kuollut mummuni, sotaleski, lähti mukaan Keski-Suomen maitokunnan toimintaan heti sodan jälkeen. Torilla tehtyä voikauppaa ei osuustoimintanainen hyvällä muistanut.

    Osuustoiminta on ollut menestys tuottajaosuustoiminnassa. Valio, Atria Oyj ja HK Scan Oyj ovat osuustoimintayrityksiä, vaikka ovat osakeyhtiöitä. Päätösvalta on omistajaosuuskunnissa.

    Omistajahallinnossa elää sekä menestyksen että menetyksen siemen. Osuuskuntien suurimmat ruumiit ovat tulleet omistajahallinnon epäonnistumisesta.

    Huono herraonni on näkynyt yrityksen vääränä strategiana. Hankkija-vainaa ja Karjaportti ovat pellervolaisen osuustoiminnan vähemmän kunniakasta historiaa.

    Osuuskuntien on oltava mukana muuttuvan maailman ja markkinoiden muutoksessa. On tehtävä oikea strategia oikeaan aikaan, muuten hukka perii. Näin meinasi käydä osuuskunta Metsäliitolle, jonka vuosituhannen vaihteen tehdashankinnat paperintuotannon lisäämiseksi tulivat kalliiksi.

    Jälkiviisaana voi todeta, että kysymyksessä oli selvä strateginen virhe. Sähköisen viestinnän nopea kasvu ja paperin kulutuksen lasku veivät paperiteollisuuden kannattavuudelta pohjan pois.

    Uuden paperista kartonkiin -strategian toimenpanoon meni lähes kymmenen vuotta, mutta Metsäliitosta Metsä Groupiksi muuttunut 120 000 jäsenen konserni selvisi muutoksesta.

    Omistajien miljardin euron sijoitus osuuspääomaan kertoo luottamuksesta yrityksen kykyyn pärjätä puumarkkinoilla ja palkita omistajien sijoitukset.

    Osuustoiminnalla on hyvä tulevaisuus, kun jäsenet kokevat saavansa parasta mahdollista palvelua osuuskunnastaan ja tuloksenjako perustuu yhdenvertaisuuteen.

    Hyvä luottamushenkilö ja operatiivinen johto, sitoutunut henkilöstö ja osuuskunnan palveluita aktiivisesti käyttävä omistajakunta. Siinä eväät menestykseen.

    Timo Kässi

    talonpoika Uuraisilta timo.kassi@
gmail.com