Koronaviruksen kansantestit suomalaisille
Testaus on tärkeää koronaepidemian hallitsemiseksi. Testaus ei itsessään pysäytä koronaviruksen leviämistä, mutta testausstrategiaa uudistamalla voitaisiin saavuttaa nopeita voittoja tartuntoja ehkäisemällä.
Pikatestausteknologia kehittyy kaiken aikaa. Niitä on tarjolla muun muassa Itävallassa, Saksassa ja Britanniassa myös maallikkokäyttöön.
Pikatestauksen mahdollistama säännöllinen, laaja ja nopea seulontatestaus on tärkeää, koska monet sairastuneista ovat vähäoireisia tai oireettomia. Seulonnan tavoitteena on tartuttavien oireettomien tunnistaminen ja eristäminen.
Mitä enemmän testausta on saatavilla, sitä todennäköisemmin ihmiset testauttavat itsensä. Kotitestauksen avulla käytännössä kuka tahansa voi testata itsensä infektion varalta.
Positiivinen pikatestitulos on varoitussignaali: nyt on aika eristäytyä ja pyytää jatko-ohjeita. Negatiivinen tulos ei puolestaan ole ”vapaudu tartunnasta” -kortti.
Kaikki koronadiagnostiikka ei ole samanlaista. Pikatestaus ei ole täydellisen varmaa, mutta se tuottaa nopeasti ja laajasti informaatiota.
”Kansantestit” ovat yksi epidemian hallinnan keino, mutta sen mahdollisuuksiin ei ole Suomessa kiinnitetty riittävästi huomiota. Parhaimmillaan säännöllinen, nopea ja laaja seulontatestaus voi ehkäistä taudin leviämistä.
Pikatestaus on ”matalan teknologian” keino muiden torjuntatoimien rinnalla. Ei ole mitään syytä, miksi omaehtoista pikatestausta ei tulisi ottaa nopeasti käyttöön myös Suomessa.
Koronavirus on yllättänyt meidät joka käänteessä. Kaikki kivet epidemian hallitsemiseksi pitää kääntää, jotta epidemiatilanne saadaan hallintaan. Tarvittaessa pikatestauskokeilu voitaisiin käynnistää esimerkiksi Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa.
Viranomaisilla ja elinkeinoelämällä on näytön paikka: viranomaiset, jos haluatte auttaa, avatkaa pikatestaukseen perustuva kotitestauksen mahdollisuus. Yritykset, tehkää yhteistyötä viranomaisten kanssa pikatestauksen laajentamiseksi ja kotitestauksen mahdollistamiseksi.
Viranomaiset ja yritykset, antakaa ihmisille mahdollisuus testata itse itsensä.
Thomas Brand
valtiotieteiden maisteri
Vantaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
