Puhdas ruoka on iso ja kasvava bisnes

Joitain viikkoja sitten coloradolaisen supermarketin kassahenkilö, vanhempi herra, huomautti minulle ystävällisesti: Sir huomasittehan, että tämä banaani ei ole luomu. Luomu on uusi normaali, ei ainoastaan nettijätti Amazonin omistamassa Whole Foods -ketjussa vaan yleisesti Yhdysvalloissa.

Sama puhdasta ruokaa haluava trendi on vahva myös Kaukoidässä. Viime marraskuussa toinen digitaalisen myynnin jätti, Alibaba, osti 36 prosentin siivun Kiinan suurimmasta hypermarketketju Sun Art:sta.

Suomalainen maailman pohjoisin maatalous on Euroopan puhtain, käy ilmi Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n vertailusta. Suomalaista lihaa viedään paljon erityisesti Uuteen-Seelantiin, koska pieni saarivaltio maailman toisella laidalla ei halua tuoda eläintauteja maahansa.

Suomi on harvinaisen puhdas maa, jonka kanamunissa ei ole salmonellaa, mutta lehmillä on paitsi nimet myös terveyskortit. Japanilaiset, jotka ovat erittäin tarkkoja laadusta, käyvät varmistamassa olueensa käyttämänsä hämäläisen ohran laadun myös maatiloilla.

Kiina ja Japani ovat taloudeltaan Yhdysvaltojen jälkeen maailman suurimpia. Pieni Etelä-Korea, vaikka alueeltaan vain kolmannes Suomesta, on sekin taloudeltaan suurempi kuin Venäjä. Keskiluokkaisilla perheenäideillä on halu ja varaa ostaa puhtaita tuotteita, mutta miksi suomalaiset ruoat eivät mene kuin kuumille kiville? Yksi syy on, ettei kuluttaja Aasiassa tai Amerikassa tiedä suomalaisen ruoan paremmuudesta.

USA:ssa elintarvikepakkauksessa on paljon tietoa ja useita väittämiä kuten: gmo-, hormoni-, antibiootti-, lisäaine- ja gluteeni-vapaa, vegaani, paikallinen ja USDA-sertifioitu luomu.

Kun amerikkalaista lihaa myydään Soulissa, siinä on maan lippu ja lukee yksinkertaisesti: It’s Better ja samaisen pakastealtaan australialaisessa lihassa taas True Aussie Beef. Loistoesimerkki kohdennetusta markkinoinnista on, kun Canada Wood –organisaation toimisto Koreassa järjestää puun käytön työpajoja opiskelijoille ja arkkitehdeille. Tällaista yhteismarkkinointia voisi tehdä Suomikin.

Tieto suomalaisten tuotteiden vahvuuksista pitää saada välitettyä niin päätöksentekijöille kuin kuluttajille yksinkertaisesti ja kustannustehokkaasti.

Antti-Jussi Tahvanainen ETLA:sta kiteytti markkinointiviestintää Kehittyvä Elintarvike -lehdessä 4/2017 näin: (Markkinointi)konseptia rakennettaessa tulee puhutella (kohde)maiden omia, elintarvikkeisiin liittyviä ilmiöitä. Viesti täytyy vääntää rautalangasta markkinoinnin työkaluin yksi hyve ja yksi kohdemarkkina kerrallaan.

Aasia on lähellä, lentomatkan päässä, mutta kaukana kulttuurillisesti. Aasiassa ystävä ostaa ystävältä eikä vierailu pari kertaa vuodessa vielä avaa markkinoita. Hyvän partnerin löytyminen messuilta on onnesta kiinni.

Paikallinen läsnäolo, ihmissuhteet ja tuotteen muokkaus paikalliseen makuun ovat minimiedellytys. Menestystarinasta voidaan kirjoittaa sanomalehtiotsikoita vasta 3–5 vuoden päästä. Kun elintarviketta aletaan myydä sadoissa tai tuhansissa kauppapisteissä, niin haasteena on toimittaa tuotteita riittävästi.

Menestystä voi vientieurojen lisäksi mitata ruokamatkailijoiden vierailuilla tai yritysten investoinneilla Suomeen.

Aasialaisten turistien albumeissa Suomen kuvatuin kohde ei ole Temppeliaukion kirkko, vaan pilkkiongella saatu kala, juotavaksi kelpaava järvivesi tai itse poimituista mustikoista värjäytyneet suupielet. Tuliaisiksi Suomesta viedään Fazerin silmäsalmiakkia, ei siksi että aasialaiset tykkäisivät salmiakista. On vaan kiva viedä kavereille jotain niin suomalaista.

Mitä paremmin aasialaiset tuntevat pohjoisen puhtaan luonnon, sitä enemmän sijoituksia tehdään varmasti myös suomalaiseen elintarviketuotantoon. Rahasta ei ollut pulaa, kun kiinalaiset ostivat vuonna 2013 amerikkalaisen Smithfield lihanjalostajan 4,72 miljardilla dollarilla.

Pienempiä sijoituksia tapahtuu myös meillä Pohjolassa. Kiinalaiset sijoittivat vastikään 500 miljoonaa kruunua tanskalaisen Millen äidinmaidonkorviketuotantoon. Uusia sijoituksia lasten ruokiin ollaan varmasti puuhaamassa samalla, kun puhtausvaatimukset Aasiassa tiukentuvat.

Suomessa on tehty hyvää pohjatyötä niin yritysten ja Finpron Food from Finland -ohjelman kuin maa- ja metsätalousministeriön toimesta. Ovia uusille markkinoille on avattu useita. Koko maailmaa ei kannata edes yrittää vallata kerralla eikä pyörää keksiä uudestaan, vaan hyödyntää jo opittu tieto.

Yrityksen kannattaa valita resurssiensa puitteissa muutamat markkinat, joihin viedä maailman puhtaimmat tuotteet. Tästä hyötyy niin yritys, maataloustuottaja kuin koko Suomi.