Peruna pelasti suomalaiset nälänhädältä

Peruna on lähtöisin Etelä-Amerikasta Perun Andien alueelta, jossa sitä on vuoristoalueilla viljelty jo tuhansien vuosien ajan. 1500-luvulla Amerikasta palaavat espanjalaiset toivat perunan Eurooppaan. Yleiseen viljelyyn ja merkittäväksi ravinnoksi peruna nousi Keski-Euroopassa 1700-luvun lopulla.

Suomeen peruna saapui saksalaisten peltiseppien mukana 1730-luvulla. Sepät tulivat töihin Fagervikin kartanoon Inkooseen. Perunan käyttö yleistyi Suomessa vasta sen jälkeen, kun Pommerin sotaan vuosina 1757–1762 osallistuneet suomalaiset olivat tutustuneet siihen Saksassa.

Peruna levisi lähes koko Suomeen. Erot viljelyssä olivat kuitenkin huomattavat eri alueilla. Pienviljelijöille peruna sopi hyvin, sillä se tuotti enemmän ruokaa pinta-alaan nähden kuin vilja. Sitä pystyi viljelemään sellainenkin, jolla ei varsinaisesti ollut viljelymaita. 1800-luvulle tultaessa peruna oli yleistynyt niin, että se oli tärkein arkiruoka leivän ja puuron ohessa.

Suomen ensimmäisessä kulutustutkimuksessa (Tutkimus ammattityöläisten toimeentuloehdoista Suomessa 1908–1909) osoitettiin, että peruna oli jokapäiväistä ravintoa. Muita juureksia saati vihanneksia käytettiin huomattavasti vähemmän. Päivän ainoa lämmin ruoka sisälsi perunaa ja kalaa, harvemmin lihaa.

Ensimmäisen maailmansodan aikana perunoille asetettiin rajahinnat, jotka vaihtelivat lääneittäin. Vuonna 1914 korkeimmat rajahinnat olivat Uudenmaan ja Viipurin läänissä, edullisimmat Turun ja Porin läänissä. Viipurin läänin korkeisiin hintoihin vaikutti Viipuri ja Kannaksen huvila-asutus sekä Pietarin läheisyys. Uudenmaan läänissä Helsinki kohotti hintoja.

Vuoden 1917 aikana myös peruna joutui tarkemman säännöstelyn piiriin. Keväällä 1918 lehdistö valisti kansalaisia, ettei kaikkia siemenperunoita tule syödä, jotta uusi sato varmistettaisiin. Koska elintarvikelautakunnat jakoivat kuljetuslupakirjoja, ei perunan kuljetuksen rajoittaminen estänyt ruokavalion muuttumista enemmän perunaa sisältäväksi vuoden 1918 aikana.

Ahdinko oli alkanut jo kesän 1917 huonosta sadosta ja syksyn 1917 levottomuuksista. Vielä tammikuussa 1918 oli perunoiden uskottu riittävän kevään yli. Näin ei kuitenkaan käynyt sisällissodasta ja heikosta omavaraisuudesta johtuen. Ulkomailta ei saatu täydennystä, sillä sisällissota aiheutti tuontikiellon.

Sisällissodan aikana niin valkoisten kuin punaisten puolella taisteluihin osallistuneet kuluttivat elintarvikkeita enemmän kuin säädettyjen siviiliannosten mukaan oli sallittua. Sodan loppuvaiheessa, rintamien murtuessa, tapahtui vilja- ja elintarvikeryöstöjä.

Säännöstelyn kirein aika ulottui keväästä syksyyn 1918. Vasta syksyllä 1918 saatiin kotimaisen perunan lisäksi perunoita Saksasta. Myös perunajauhotehtaat olivat ulkomaisen perunan varassa. Aiemmin kesäkuussa oli perunajauhoja tuotu Saksasta.

Syksyllä 1918 säännöstelyyn piiriin joutuivat vastavalmistuneet herneet, perunat ja myös perunajauhot. Syksyllä 1918 järjestettiin peruna- ja juurikasvisadon inventointi.

Käytännössä perunoiden täysimittaista säännöstelyä oli vaikea toteuttaa. Perunoita oli lisäksi hankala kuljettaa ja varastoida suuremmissa erissä. Elintarvikelautakunnilla säilyi oikeus myöntää yksityisille ostolupa suoraan tuottajilta. Toimistot solmivat syksyllä vapaaehtoisuuden pohjalla tuottajien kanssa hankintasopimuksia valtion laitosten, mm. armeijan tarpeisiin.

Lehdistö kirjoitti useilla paikkakunnilla vallitsevasta perunapulasta kesän ja syksyn aikana.

Itä-Suomen Työmies-lehden mukaan maanviljelijät eivät olleet halukkaita luovuttamaan perunoita kaupunkilaisten tarpeita varten. Hallituksen määräämät perunoiden rajahinnat eivät tyydyttäneet maanviljelijöitä ja viiden markankin kappahinta oli monen mielestä liian alhainen.

Perunapulasta huolimatta perunaa siis oli, mutta sitä oli vaikea saada kauppoihin, vaikka siitä oli tullut melko hyvä sato. Ne, joilla oli jotain myytävää, halusivat myydä tuotteensa mahdollisimman hyvällä voitolla säännöstelystä ja rajahinnoittelusta huolimatta.

Perunan kulutus ei ollut tiukan säännöstelyn alaisena, ja sitä oli saatavilla. Monin paikoin perunalla korvattiin muiden elintarvikkeiden niukkuutta. Peruna oli jo ravitsemuksellisestikin tärkeä elintarvike. Olihan sillä monina kriisiaikoina torjuttu keripukkia.

Helsingin yliopiston fysiologian professori Carl Tigerstedt piti tutkimuksessaan "Säännöstelyjärjestelmän merkitys ravintokysymyksen kannalta" perunan ruoka-aineiden ravintoarvoa suhteessa niiden hintaan edullisimpana.

Perunan voi sanoa pelastaneen kansan nälänhädältä 1918.