Maksaa. Mitä maksaa?
Kolumni
Kristiina hurmerinta
Näin vei ruokaohjelma raaka-ainetietoutta eteenpäin. Kaivelin seuraavana päivänä keittokirjastostani löytyvät maksareseptit ja passitin miehen kauppaan. ”Ei siellä ollut kuin maksalaatikkoa”, hän valitti palattuaan kotiin tyhjin käsin.
Minunkin ruokasivistyksessäni on tuolla kohtaa aukko, huokasi Jouhtniemen emäntä katsellessaan suosikkinsa kamppailua Top Chef -kisassa.
Seurasimme silmä kovana Markuksen otteita kisakeittiössä. ”Herranjestas, sen olis pitäny paistaa koepala ihan ensin”, hihkaisi emäntä kauhuissaan, kun suosikkimme annos sai kylmää kyytiä tuomaristolta.
Miten oikeassa maatalon emäntä olikaan. Pitää kokeilla. Pitää maistaa.
”Pitää ottaa selvää vaikka keittiön nurkassa”, totesi Hans Välimäkikin.
”Voi Markus, mitä menit tekemään!” hän parkaisi, kun lempparimme seisoi pudotusuhassa.
Mainoskatkolla emäntä halusi minulta nopean selostuksen siitä, miten maksaa yleensä edes käsitellään.
Mutta joku ei antanut periksi. Se oli Jouhtniemen emäntä. Urheasti hän ajoi Äänekoskelle ja toi sieltä kilon palan vasikan maksaa.
En mokomaa yhdeltä istumalta uskonut, vaan lähdin kiukuspäissäni matkaan itse. Näin oli näreet. Rusinoilla ja ilman oli sitä toisten äitien tekemää, mutta ei raaka-ainetta. Samalla silmäsin einesosastoa. Se oli vallannut entisestään lisää tilaa. Sieltä löytyi makaronilaatikot, kastikkeet, letut ja lihapullat. Ne klassisen äidinkeittiön kulmakivet.
”Ei kukaan tee niitä enää itse”, kertoi eineskeittiön ystävä. ”Ne on niin vaivattomia”, hän lisäsi.
”Mutta maku, käsityö, perinteet”, mumisin.
”Tää on kuule tätä päivää”, niittasi kamu jutun keskustelun päätteeksi.
Nyt oli aika miettiä tykötarpeita maksan seuraksi. Perinteisesti muusi ja puolukkasose ovat hyviä valintoja.
”Nyt haluaisin nähdä, miten tämä tehdään”, hän sanoi ja latasi paketin keittiön pöydälle.
Kuorimme kalvon maksan päältä pois, ja jätimme sen odottelemaan jatkotoimenpiteitä.
Reseptejä alkoi löytyä, mutta vain niistä vanhemmista keittokirjoista.
”Maksa ja kuullotettu sipuli kuuluvat yhteen”, totesivat Lehmusoksat kirjassaan Mannerheimin pöydässä.
Emäntä luki läpi reseptin. ”Kiinnostavaa, mutta löytyykös muita”, hän totesi ja nappasi ranskalaisen keittotaidon klassikon käteensä.
Siinä neuvottiin paistamaan maksaa pari minuuttia puoleltaan. ”Tehdään ranskalaisittain”, innostui emäntä.
Jottei menisi pelkäksi muisteluksi tarkistus oli tarpeen. ”Kypsä maksa on sisältä vaaleanpunaista ja pistettäessä tihkuttaa himmeän ruusunpunaista lihamehua”, luki kirjasta.
”Vähän tavallista”, tuumasi emäntä.
Selasimme keittokirjoja. Paahdettuja tomaatteja ja haudutettua pinaattia, se kuulosti hyvältä.
”Kokkeillaa sitä”, sanoi emäntä.
Pakastimesta löytyi oman puutarhan pinaattia ja tomaattiakin sattui olemaan talossa. ”Kruusaattepa mitä kruusaatte, niin soosi se on tärkein maksan kanssa”, tokaisi mies ohi kulkiessaan.
Kermainen sinappikastike kruunasi maksakurssilaisten aterian. ”No nyt ei lähetetä yhtään annosta takaisin keittiöön”, myhäili ukko ja lisäsi kastiketta maksaviipaleille.
Emäntä pakkasi soosit ja maksat purnukoihin.
”Ei tarvitse pakata veitsiä. Tuvallinen tavistuomareita tykkäsi”, luki tekstiviestissä illalla.
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
