Tuonti käy, viljelijä vikisee

Suomen jäsenyys Euroopan unionissa on kestänyt rapiat 20 vuotta eli viides osa koko itsenäisyyden ajasta. Suomen kansalle ei jäsenyys ole tuonut suuria etuja, haittoja kylläkin.

EU-jäsenyyden kannattajat perustelivat yhteisöön liittymistä halvemmalla ruualla ja mahdollisuudella osallistua EU:n päätöksentekoon tasavertaisesti muun muassa Saksan kanssa.

Ranskanleivän hinta laski jäsenyyden alussa.Todellinen syy ruuan hinnan alenemiseen oli siirtyminen arvonlisäverojärjestelmään. Ruoalle päätettiin alempi alv.

Maataloudelle jäsenyys tiesi ennen kaikkea uhkia mutta myös mahdollisuuksia. Ja näin on myös käynyt. Maatilojen alasajo on ollut nopeaa koko EU-ajan. Toisaalta EU:n yhteinen maatalouspolitiikka antoi maataloudelle mahdollisuuden kehittää toimintaansa.

Ensimmäinen vuosikymmen Suomen EU-jäsenyyttä saattaa vielä historian saatossa muuttua uuden ajan kultakaudeksi. Nousu 1990-luvun alun lamasta pisti vauhtia koko kansakuntaan. Työttömyys laski viiteen prosenttiin. Kansa söi kotimaista ruokaa. Elintarviketuonnin tärkein yksittäinen tuote oli saksalainen, hyvin suolattu edamjuusto, jolla suomalaisia kuluttajia ohjattiin halvan tuontiruuan ääreen.

Toinen vuosikymmen ei sitten ollutkaan yhtä juhlamarssia. Amerikkalaisten investointipankkien kaatuminen pisti maailmalle pitkäaikaisen laman kohta kymmenen vuotta sitten. Euroopan yhteisvaluutta euro ei ole menestynyt niin simppelisti kuin presidentti Martti Ahtisaari aikanaan yhteisestä rahasta totesi:”On niin helppoa matkustaa Eurooppaan, kun ei tarvitse vaihtaa valuuttaa."

Eurovaluutta on vuosikausia säästättänyt kansantalouksiaan rapakuntoon. Vientikaupalla talouttaan rahoittava Suomi on joutunut kärsimään raskaasti kalliista eurosta. Kreikan rahoituskriisi ei paranna euron asemaa.

Maanviljelijöille viime vuodet ovat olleet taloudellisesti raskaita. Sopeutuminen sisämarkkinoille ottaa lujille. Viime vuosi oli maidontuottajille katastrofi, koska Venäjän vastapakotteet painoivat maidon tuottajahintaa neljänneksellä alas eikä nousua ole näkyvissä.

Maatalouden ongelmia lisää erittäin voimakas ruuan tuonnin kasvu. Viime vuonna Suomeen tuotiin elintarvikkeita 4,5 miljardin euron arvosta. Viennin arvo oli vain 1,5 miljardia euroa.

Suomessakaan ei voi enää puhua maataloustuotannon omavaraisuudesta. Sisämarkkinoilla tavara liikkuu rajojen yli vapaasti. Kauppa on tavaroiden liikutuksessa keskeisimmässä roolissa. Elintarvikkeiden Saksan tuonti kasvoi viime vuonna 700 miljoonaan euroon. Suurin tekijä tässä oli halpaketju Lidlin myynnin voimakas kasvu. Lidl tekee kauppaa Suomessa 145 myymälässä Hangosta Sodankylään. Suomalaiskuluttajat ovat vastanneet jawohl saksalaisketjun halpoihin hintoihin.

Kun suurten suomalaisten kaupparyhmien kotimaisuusaste ruokakaupassa on 80 prosenttia, on Lidlillä sama luku 20. Lidl on pt-kaupan liikevaihdoltaan viisi kertaa suurempi kuin K- ja S- ryhmät yhteensä.

Saksalaisketjulla näyttää olevan suuria verkoston laajennushankkeita. Saksalaisen ruuan osuus suomalaisen ruokapöydässä tulee kasvamaan.

Joku tämän lehden lukija haikaili Suomeen englantilaista Tescoa, ranskalaista Carrefouria, sakasalaista Aldia ja Amerikan Walmartia, ”että saataisiin suomalaiset kaupat kuriin". Miten hyvin suomalainen lähiruoka sijoittuisi näiden kauppojen hyllyihin?

Voi vain kuvitella, miltä Suomen maaseudun kauppapalvelut näyttävät viiden–kymmnen vuoden kuluttua. K-extrat ja Salet taitavat seurata Siwa-myymälöitä kauppojen hautuumaalle.

Kun oman kirkonkylän pienmyymälän maitopurkki ei ole halpuutuslistalla, asiakas äänestää autonsa kaasulla. Suomalaiset kuluttajat ovat valmiita ajamaan tarjousten perässä kymmeniä, jopa satoja kilometrejä. Ne kilometrit eivät ole ruokakassin hinnassa vaan yksityistalouden muissa kuluissa, joista ei pidetä kirjaa.