Etsitään ensin turpeelle vaihtoehto
Vasemmistoliiton Andersson ja vihreiden Jenni Pitko vaativat yhdessä turpeen energiaveron korotusta ja pikaista alasajoa.
Ilmastonmuutoksen torjuntaan on todella paneuduttava ja tutkittava kaikki mahdolliset keinot toteuttaa tavoite.
On kuitenkin huomioitava turvetuotannon työllisyysvaikutus ja se, että turpeen noston täydellinen lopettaminen vaarantaa myös kansallisen energiaturvallisuuden.
Kansainvälisen kriisin sattuessa ei esimerkiksi Oulun kaupungin lämmöntuotantoon ole heti korvaavaa polttoainetta puuta lukuun ottamatta, sillä öljyn tulo loppuu heti.
Muutamassa vuodessa taito nostaa turvetta ja koneet katoavat.
Tilanne on sama kuin luopuisimme kokonaan nopealla aikataululla ruuan omasta tuotannosta.
Olemme pienenä valtiona aika riippuvaisia tällä hetkellä muiden maiden toimittamasta energiasta. Olisiko syytä ensin vihreiden ja vasemmistoliiton hallitseman Helsingin pikaisesti luopua erittäin saastuttavasta kivihiilestä?
Oulussa lämmitysenergian hinta tulisi nousemaan heti, kun turve lakkaa olemasta vaihtoehto.
Etsitään ensin hyviä korvaavia energianlähteitä ja vasta sitten ajetaan turve alas.
Mauri Moilanen
Oulu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
