Lukijalta: 3G-verkkojen sulkeminen on aiheuttanut epäilyjä viestintäyhteyksien heikkenemisestä
Vanhat mobiiliverkot suljetaan, jotta rajalliset radiotaajuudet saadaan tehokkaampaan käyttöön ja palvelut entistä paremmiksi, kirjoittaa Ficom ry:n toimitusjohtaja Elina Ussa.3G-verkkojen sulkeminen on aiheuttanut epäilyjä viestintäyhteyksien heikkenemisestä. Ennen alasajoa vanhentuneissa ja vajaakäyttöisissä 3G-verkoissa kulki kuitenkin enää noin prosentin verran mobiiliverkkojen dataliikenteestä.
Tehokkaammat 4G- ja 5G-verkot toimivat jo käytännöllisesti katsoen kaikkialla maassamme.
Suomi on pinta-alaltaan suuri ja maastoltaan vaihteleva maa. Matkaviestinverkon kuuluvuudessa saattaa olla ajoittain haasteita paitsi maastoesteiden myös esimerkiksi rakennuksien ja rakennusmateriaalien, kasvillisuuden ja jopa sääolosuhteiden takia. Tällöin kuuluvuutta voidaan parantaa esimerkiksi pöytä- tai ulkoantennin avulla.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on selvittänyt matkaviestinverkon kuuluvuutta haasteellisilla alueilla. Mittaustulosten perusteella yleisempää kuuluvuusongelmaa ei havaittu, ja palvelut olivat kattavasti saatavilla 4G-verkossa. Joissain yksittäisissä paikoissa kuuluvuus on ollut heikompi, ja mahdollisia ongelmakohtia on ratkottu yhteistyössä operaattoreiden kanssa.
On myös esitetty epäilyjä siitä, että kansalaisten turvallisuus vaarantuisi 3G-verkkojen sulkemisen takia. Hätäpuheluiden toiminta Suomessa ei kuitenkaan ole riippuvainen yksittäisestä verkkoteknologiasta. Hätäpuhelun voi aina soittaa – myös silloin, jos oman operaattorin verkko ei jostain syystä olisi käytettävissä. Hätäpuhelu onnistuu myös ilman SIM-korttia, mikä varmistaa avunsaannin kaikissa tilanteissa.
Viime vuosituhannen verkkoteknologioita on poistettu ja poistetaan parhaillaan eri puolilla maailmaa, ei pelkästään Suomessa. Vanhat mobiiliverkot suljetaan, jotta rajalliset radiotaajuudet saadaan tehokkaampaan käyttöön ja palvelut entistä paremmiksi. 4G- ja 5G-verkot ovat myös huomattavasti energiatehokkaampia, ympäristöystävällisempiä ja kyberturvallisempia kuin aiempien sukupolvien verkot.
Kun verkkoteknologia uudistuu, vanhat laitteet eivät todennäköisesti pysty hyödyntämään uutta mobiilitekniikkaa, vaan siirtyvät automaattisesti kaikkein vanhimpaan 2G-verkkoon, jolloin käyttökokemus heikkenee.
Kannattaa tarkistaa, että omat laitteet – esimerkiksi puhelimet ja riistakamerat – sekä liittymät ovat ajan tasalla ja kykenevät hyödyntämään uusinta tekniikkaa.
Elina Ussa
toimitusjohtaja
Ficom ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










