Teurastuskohu uhkaa vesittää karjankasvattajien hyvä työn
”Tämä ei ollut ensimmäinen teurastuskohu meillä Suomessa.”Suomalaiset ovat tietoisia kuluttajia. Me haluamme syödä yhä paremmin tuotettua lihaa, jonka valmistus on tuotantoketjun kaikissa prosesseissa eettistä ja läpinäkyvää. Meille on tärkeää tietää, että tuotantoeläinten hyvinvointi on varmistettu ja eläinten ja ympäristön näkökulmat on otettu huomioon lihan pitkässä tuotantoketjussa.
Kun ostaa suomalaista lihaa, on se monilla mittareilla katsottuna ekologisempaa, eettisempää ja terveellisempää kuin muualla Euroopassa tai maailmassa tuotettu liha.
Meidän ympäristömme on vähemmän saastunutta kuin maissa, joissa maassa olevat saasteet ja myrkyt päätyvät ravintoketjun kautta lautasella olevaan pihviin. Lisäksi suomalaisessa lihantuotannossa käytetään todella vähän antibioottilääkitystä, vain noin kuudesosa Euroopan keskiarvosta.
Suomessa on karjan ja siipikarjan kasvatuksessa monin paikoin EU:n raameja tiukempi kansallisen sääntely. Meillä sioilla on saparot ja kanoilla nokat toisin kuin monissa muissa EU-maissa, joissa ne typistetään, jotta huonoista oloista johtuvat ongelmat eivät tulisi näkyviin.
Suomalainen liha kasvatetaan hyvin ja tästä kuuluu iso kiitos vastuullisille ja ammattitaitoisille tuottajille. Silti meilläkin on lihantuotantoketjussa ilmennyt toistamisiin vakavia ongelmia, joista ei pidä vaieta.
Monia on järkyttänyt aiemmin heinäkuussa Ylen MOT-ohjelmassa ja A-studiossa käsitelty tapaus, jossa broileriteurastamolla on ilmennyt puutteita eläinten hyvinvoinnissa. Kyseisellä teurastamolla on tapahtunut vakavia virheitä teurastuksen eri vaiheissa. Näistä tapauksista Eviran tarkastuseläinlääkärit ovat tehneet eläinsuojelupäätökset ja viranomaiset ovat toimineet asianmukaisella tavalla. Nyt yritys vakuuttaa, että virheet ovat korjattu.
Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen teurastuskohu meillä Suomessa. Jos laadukkaasti kasvatettu hyvinvoiva kana tai nauta joutuu kärsimään viime metreillä, ei voi sanoa, että tuotantoketju on onnistunut. Ei ole oikein, jos teurastusvaiheessa eläimelle tuotetaan kipua ammattitaidon puutteen tai välinpitämättömyyden vuoksi.
Suomalaiset kasvattajat tekevät joka päivä paljon työtä huolehtiessaan eläintensä hyvinvoinnista parhaalla mahdollisella tavalla. On teurastamoiden vastuulla kunnioittaa tätä kasvattajien työtä ymmärtämällä oman työn tärkeys ja tekemällä se mahdollisimman hyvin ja ammattitaitoisesti.
On valitettavaa, jos suomalaisen eettisesti ja laadukkaasti kasvatetun lihan maine kärsii tuotantoketjun lopulla tapahtuvien virheiden takia.
Toivon, että kaikissa teurastamoissa suhtaudutaan asiaan vakavasti ja todella varmistetaan, että työntekijät ovat ajan tasalla työtehtävistään ja työn vaatimuksista. Tämä on ensiarvoisen tärkeää niin tuottajille ja kuluttajille täällä kotimaassa kuin myös suomalaiselle elintarvikeviennille. Suomalaisen lihan vientivalttina on laadukkuus, puhtaus ja eettisyys – vaalikaamme siis sitä.
Petri Honkonen
kansanedustaja (kesk.)
Saarijärvi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
