Alkoholi kaiken pahan alku ja juuri?
MT:n pääkirjoituksessa 26.7. saarnattiin viinan kiroista. Pääkirjoitustoimittaja on ilmeisesti itse raivoraitis. Päinvastaista mieltä oli 24.7. kolumnisti Katja Koljonen, joka suunnittelee karistavansa tämän terveysnatsien pillin mukaan tanssivan valtion tomut jaloistaan.
Vaimon kummityttö muuttikin miehen työn perässä kolmen lapsensa kanssa viime vuonna Saksaan, jossa muuten yhä edelleen on aviopuolisoiden yhteisverotus, mikä sallii lasten kotihoidon. Suomessa luovuttiin yhteisverotuksesta ansiotulojen osalta vuonna 1976. Matti Vanhanen ehdotti pääministerinä ollessaan, että se otettaisiin meillä uudelleen käyttöön. Ehdotus ei ilmeisesti ottanut tulta keskustassa.
Yhteisverotuksesta luopumisesta seurasi suomalaisten tyhmentyminen (Ilta-Sanomat 11.7.), kun fiksut naiset lopettivat lapsenteon: ”Pohjanmaalla asuvista 40-vuotiaista naisista lapsettomia oli vuoden 2010 lopussa 15 prosenttia. Uudenmaan maakunnassa joka neljäs 40-vuotias nainen on lapseton. Helsingissä asuvista 40-vuotiaista naisista 36 prosenttia ei ole synnyttänyt lasta.” (Tilastokeskuksen väestörakennetilasto 30.9.2011.)
Tyhmentyvä kansa epäilemättä tarvitsee holhousta alkoholin käytön suhteen, sillä viina on viisasten juoma.
Britanniassa ja Yhdysvalloissa on todettu, että älykkäämmät ihmiset juovat enemmän ja useammin alkoholia kuin älykkyystesteissä heikommin pärjänneet. Älykkyys itsessään ajaa ihmisen juomaan enemmän alkoholia.
Alkoholin haitat pitäisi suhteuttaa käyttöön, suhteutetaanhan liikenneonnettomuudetkin ajettuihin kilometreihin. Mitkä ovat esimerkiksi huumeiden haitat suhteessa niiden käyttöön? Ovatko huumeidenkäytön kustannuksia piikityshuoneet, joita EU järjestää narkkareille? Tilassa on henkilökuntaa valvomassa ja jakamassa puhtaita välineitä.
Rottakokeissa on todettu, että viinalle persot rotat elävät vanhemmiksi ja kuolevat terveempinä kuin täysin raittiit rotat. ”Raittiiksi jalostettujen rottien ennenaikainen kuolleisuus oli 3,6-kertainen verrattuna juoppoihin rottiin. – Ruumiinavaus paljasti uuden yllätyksen. Raittiilla rotilla oli sisäelimissään moninkertainen määrä erilaisia vakavia sairauksia verrattuna juoppojen rottien sisäelimiin.” (HS 3.2.2004.)
Limonadin miehet voisivat vaihtaa olueen. Jo kolmasosalitran pullo sokerilientä päivittäin nostaa ärhäkän eturauhassyövän riskiä 40 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
