Maaseudun kaupat tarvitsevat tukea
Keski-Suomen maaseutu keskusten kauppapalveluiden tilanne osoittaa todeksi sen, mitä olen aiemminkin nostanut esille julkiseen keskusteluun. Maaseudun kauppapalvelut tarvitsevat julkista tukea.
Nykyisin yksityisyrittäjäpohjalta toimivat kaupat voivat saada EU-investointitukea Leader-ryhmiltä. Investointituki ei kuitenkaan riitä. Ruotsissa kyläkaupoille maksetaan tietyin ehdoin tukea kannattavuuden parantamiseen. Ehtoina on tietty palveluvalikoima, jota tulee ylläpitää.
Päivittäistavarakauppayhdistys on esittänyt tämän kaltaista tukea valtion budjettiin. Harkinnan arvoinen keino olisi myös kyläkauppojen lupa- ja lisenssimaksujen alentaminen.
Kyläkauppojen väheneminen on ollut nopeaa. Suomen lähikaupan Siwojen siirtyminen Keskolle karsi pieniä kauppoja. S-ryhmän konseptit eivät mahdollista riittävää joustoa Sale-myymälöiden kehittämiseen nykypäivän maaseudulla toimiviksi. Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen on kuitenkin hyvä uudistus, vaikka se on aiheuttanut pienille kaupoille jonkin verran ongelmia kannattavuuteen.
Pellervon taloustutkimus selvitti kyläkauppojen tilannetta maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) pyynnöstä viime vuonna. Selvitys on hyvä pohja jatkovalmistelulle.
Kaupalliset palvelut ovat maaseudun asukkaille ja vapaa-ajan asukkaille keskeisin palvelu ja valtiovallan tulee kantaa sen säilymisestä nykyistä parempaa huolta. Tosin se ei auta, elleivät asukkaat itse kanna huolta ja keskitä ostoksiaan lähimyymäläänsä.
Petri Honkonen
kansanedustaja (kesk.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
