Hetken hedelmä

Se on pieni ja suuhun sopiva. Pikkuisen raakana napakka, mutta kypsänä antautuva.

Puraisu nostaa välittömästi veden kielelle ja tirskauttaa mehukkaan hedelmänlihan hellimään makuhermoja. Maku on tumma, pyöreä, kertakaikkisen aromikas.

Näitä täytyy saada lisää.

Pari viikkoa niitä on nyt kannettu töihin, syöty salaa ja jaettu työkavereille. Imeskelty ja syljeskelty kiviä pitkin päivää.

Päivän annos töihin on poimittava edellisenä iltana ja silti osa on jo aamulla liiskana. Parhaimmillaan ne ovat vasta poimittuina, tummat posket auringon lämmittäminä.

Nyt sato alkaa olla korjattu. Ylimmillä oksilla on enää muutama. Ne tipahtavat, jos oksiin koskee.

Kriikuna on hetken hedelmä, kypsyy kesän ja syksyn välissä. On parhaimmillaan vain tuokion ja putoaa sitten maahan.

Tiedän, että taitavat ja aikaansaavat emännät ja miksei isännätkin loihtivat siitä herkkuja, säilövät tuomaan iloa tulevina päivinä.

Minulle kriikuna on kuitenkin hetken ihanuus. Makumuisto paratiisista.

Joskus tuntuu, että hetken hedelmät ovat niitä ihan parhaita. Luotu nautittavaksi tässä ja nyt, vailla huolta huomisesta. Ne täytyy vaan ottaa vastaan, kiittäen ja iloiten.

Eivätkä ne kaikki ole kriikunoita.

Mia Palokallio