Nato-pohdinnan on perustuttava syvään analyysiin

Viikossa turvallisuus­ympäristömme on muuttunut nopeammin kuin koskaan olisimme voineet kuvitella. Venäjä naapurina on toimiensa myötä muuttunut. Venäjän muutos ei ole kuiten­kaan ollut hetkellinen tai hetkessä kiinni, vaikka se ehkä näin meille kriisin eskaloituessa näyttäytyy.

Matka aseelliseen hyökkäykseen kohti Ukrainaa on selvästi osa Venäjän laajempaa muutosta ja suunnitelmaa. Putinin aikana Venäjä on muuttunut paljon. Perustus­lakia on muutettu, kansalais­oikeuksia rajoitettu, toisin­ajattelijoita vangittu, pidetty yllä jäätyneitä konflikteja naapurimaissa, kasvatettu vuosi vuodelta kansallista sotateollisuuden budjettia.

Me olemme halunneet ymmärtää näitä yksittäisinä tapauksina. Nyt voi todeta, että kyse ei ole ollut yksittäisistä Venäjän voimannäytöistä, vaan pitkän tähtäimen strategisesta suunnitelmasta. Tämä olisi tullut huomioida jo aiemmin.

Mitä Natoon tulee, Ukrainan tilanne on osoittanut, ettei läheinenkään kumppanuus tuo kriisin sattuessa maaperälle todellista apua. Joko olemme jäseniä tai emme ole. Toki kaikki kansainvälinen yhteistyö on tärkeää, mutta se on kyettävä arvioimaan oikeaan kontekstiin.

Jäsenyyden pohdinta ei voi kuitenkaan kulminoitua siihen, kuka Twitterissä koviten huutaa. Se ei palvele nykyistä tilaamme. Sen on perustuttava syvään analyysiin. Analyysiin, joka rehellisesti tunnistaa jäsenyyden tuomat velvollisuudet ja vastuun, kuin myös sen, miten liittyminen vaikuttaisi olemassa olevaan turvallisuuteemme. Tältä osin tietoa on kyettävä jakamaan avoimesti.

Tätä pohdintaa on käytävä juuri nyt valtiomme johdossa ja jokaisessa puolueessa. Kaiken harkinnan on perustuttava siihen, miten kaikkein parhaiten takaamme maamme rauhan. Natoon liittyvän keskustelun lisäksi mielestäni katse on käännettävä myös eurooppalaiseen yhteistyöhön ja puolustukseen.

Euroopan unioni on pyrkinyt kehittämään yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa aina 2000-luvun alusta alkaen. Lissabonin sopimuksessa vuonna 2009 kirjattiin ensimmäistä kertaa Naton 5. artiklaa vastaava yhteisvastuulauseke: Jos johonkin maahan hyökätään, muut jäsenvaltiot ovat velvollisia puolustamaan, myös sotilaallisesti.

Tämä on erittäin vahva sitoumus, jonka ympärillä Suomessa käytiin erikoisen vähän keskustelua sitä hyväksyttäessä vuonna 2009. Kirjauksen hyväksymisen jälkeen sitä on käytetty yhden kerran. Ranska pyysi tähän artiklaan 42:7 nojaten EU:lta apua Pariisin terrori-iskujen jälkeen vuonna 2015. Suomi lähetti tuolloin sotilaitaan Libanoniin, jotta Ranska pystyi vapauttamaan voimaa kotimaahan.

Ongelma on kuitenkin, ettei tämän turvatakuun todellinen täytäntöönpano sisällä vielä tarpeeksi konkretiaa. EU:lla ei ole yhteistä puolustusvoimaa, jota lähettää mahdollisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan tueksi. Suurin osa jäsenmaista kuuluu Natoon, ja tämä luo osaltaan ongelmaa yhtenäisemmän sotilaallisen voiman luomisessa.

Suomi on perinteisesti ollut aktiivinen eurooppalaisessa puolustuspoliittisessa keskustelussa. Viime hallituskaudella pääministeri Sipilän johdolla allekirjoitettiin muun muassa Ranskan ja Suomen aloitteesta eurooppalainen puolustus­poliittinen aloite, jonka pohjalta kehitettiin EU:n pysyvää rakenteellista yhteistyötä (PRY). Tämä pitää sisällään puolustuspoliittisten materiaalien ja eurooppalaisen budjetin vahvistamista.

Ukrainan kriisissä eurooppalainen yhteistyö on näyttänyt voimansa. EU on ollut turvallisuuspoliittisissa toimissaan yhtenäisempi kuin vuosiin. Tämä luo tärkeän momentumin myös eurooppalaisen puolustuksen seuraaville – toivottavasti suurillekin – askelille.

Tässä kohtaa Ranskan EU- puheenjohtajuus luo hyvän mahdollisuuden edistää asiaa konkreettisesti. Ranskan presidentti Emmanuel Macronille EU:n yhteisen puolustusulottuvuuden luominen on ollut tavoite jo pitkään. Mielestäni Suomen on tuettava tätä linjaa voimakkaasti.

Aihioita on olemassa. Ranskan perustama EI2-aloite, Saksan kehysvaltioyhteistyö tai Britannian JEF. Nämä turvallisuuspoliittiset yhteistyön kehikot on luotu Lissabonin sopimuksen ulkopuolella, mutta voidaan kysyä, olisiko niiden pohjalta mahdollisuutta kehittää myös omaa eurooppalaista yhteistyötä.

Korona-epidemian tuoman epävarmuuden jälkeen ja tämän turvallisuuspoliittisen kriisin tullessa keskelle maailmaa ja Suomea, yhteis­kunnan yhtenäisyys on tärkeämpää kuin koskaan. Jokainen puolue ja myös jokainen suomalainen on pidettävä keskustelussa mukana. Tämän keskustelun aika on nyt.

Vaikeina aikoina selvitään yhteistyöllä ja toinen toisiamme auttaen ja ymmärtäen.

Ranska pyysi artiklaan 42:7 nojaten EU:lta apua Pariisin terrori-iskujen jälkeen vuonna 2015.