Sokos hurskastelee vastuullisuudellaan
Onko ruuan halpuuttaminen eettistä, kestävää ja vastuullista toimintaa?SOK ilmoitti torstaina, ettei Sokos hyväksy valikoimiinsa aitoja turkiksia eikä turkissomisteita. Kieltolistalle joutuivat myös eläinkuidut, joiden kerääminen aiheuttaa eläimille tarpeetonta kärsimystä.
Sokoksen myyntijohtaja Juha Thilman perustelee päätöstä sillä, että Sokokselle on tärkeää, että eläinperäisten tuotteiden ja raaka-aineiden tuotannossa kunnioitetaan eläinten oikeuksia ja huolehditaan eläinten hyvinvoinnista.
Sokoksen tiedotteen mukaan ketju haluaa S-ryhmän vastuullisuusperiaatteiden mukaisesti mahdollistaa asiakkaille vastuullisten valintojen tekemisen tarjoamalla sekä eettisesti että ympäristön kannalta kestäviä tuotteita ja palveluja.
Sokoksen tekemä linjaus ei koske S-ryhmän muita kauppoja. SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine korostaa, ettei S-ryhmällä ole turkiksiin liittyvää linjausta. Hänen mielestään kysymys on normaalista, ketjun itsenäisesti tekemästä valikoimapäätöksestä. Laineen mukaan Sokoskin voi myydä turkiksia, jos jossain vaiheessa on kysyntää.
Laineen mukaan kyse ei ole kannanotosta elinkeinoa vastaan, vaan kaupallinen linjaus. Thilmankin tarkensi, ettei Sokoksen linjaus ole suunnattu kotimaista turkistuotantoa vastaan.
Thilmanin mukaan Sokoksenkaan osalta ei ole tehty varsinaisesti mitään uutta linjausta, koska Sokoksella ei ole myyty turkkeja vuosiin. Linjaus tarkoittaa sitä, ettei myyntiin oteta niitäkään tuotteista, joissa on käytetty turkiksia somisteina. (pohjalainen.fi 8.12.)
Selittelyistä huolimatta Sokoksen linjausta on ihmetelty laajasti. Pohjanmaan ruotsinkielisten turkistuottajien asiamiehen Steven Frostdahlin mielestä osuuskauppa nuijii turkiselinkeinoa epäreilusti. Hänen mielestään osuuskunnan tehtäviin ei kuulu suomalaisen elinkeinon vastustaminen.
MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mielestä Sokos lyttäsi viestinnässään suomalaisen turkiselinkeinon täysin. Keskustan kansanedustajien Antti Kurvisen ja Mikko Kärnän mielestä Sokoksen linjaus on epälooginen, päätös populistinen ja kaksinaismoralistinen.
Kokoomuksen kansanedustajan Susanna Kosken mielestä Sokoksen päätös luopua turkistuotteista on mieletöntä hurskastelua sekä raju hyökkäys kotimaista elinkeinoa ja yrittäjyyttä kohtaan.
Kosken mukaan eläinten hyvinvoinnin käyttäminen perusteluna päätökselle on täyttä hurskastelua. Hänen mielestään tämä näkyy esimerkiksi elintarvikepuolen private label -tuotteiden raaka-aineiden alkuperissä. Ne eivät ole verrattavissa suomalaisen ruuantuotannon laatu- ja hyvinvointivaatimuksiin.
Sokoksen linjausta ja tiedottamista ei voi kuin ihmetellä. On melkoista hurskastelua korostaa omaa vastuullisuutta luopumalla tuotteista, joita ei edes ole myynnissä.
Thilmanin mukaan Sokos haluaa olla niin eettinen ja läpinäkyvä kuin mahdollista. Miten tämä tavoite näkyy esimerkiksi elintarvikkeiden hankinnassa? Ulottuuko avoimuus myös siihen, kuinka rahat elintarvikeketjussa jakaantuvat eri toimijoiden kesken? Onko ruuan halpuuttaminen eettistä, kestävää ja vastuullista toimintaa tuottajia kohtaan?
Jos Sokoksessa oltaisiin todella huolissaan eläinten oikeuksista ja hyvinvoinnista, ei kaupan hyllyiltä saisi löytyä tuotteita, joita ei ole tuotettu Suomessa voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Tämän pitäisi koskea ruuan lisäksi kaikkia muitakin tuotteita.
S-ryhmä julkisti joulukuun alussa vastuullisuusohjelman. Ohjelma koostuu sadasta konkreettisesta teosta, jotka vaikuttavat ympäristöön ja yhteiskuntaan. S-ryhmän vastuullisuusjohtajan Lea Rankisen mukaan S-ryhmä haluaa, että asiakkaiden on helppo tehdä hyviä valintoja.
Leimaamalla laillinen ja vastuullinen elinkeino epäeettiseksi osoittaa, ettei vastuullisuutta ole S-ryhmässä kaikilta osin sisäistetty.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
