Metsän hyvä suhdanne kannattelee puolta Suomea – pahempaankin kannattaa varautua
Kantorahatulot nousivat viime vuonna ennätystasolle.Metsänomistajien saamat bruttokantorahatulot nousivat Luonnonvarakeskuksen mukaan viime vuonna ennätyslukemiin, 3,6 miljardiin euroon. Suurin osa tuloista kertyi yksityismetsistä. Metsäteollisuuden ja valtion metsistä kertyi 0,6 miljardia euroa kantorahatuloja (MT 5.5.).
Luken mukaan Suomessa hakattiin koko vuonna 2024 noin 74 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta metsäteollisuuden tarpeisiin ja energian tuotantoon. Luvussa on mukana myös metsänomistajien oma käyttö ja polttopuu. Teollisuuden hakkuut eivät ole mitenkään poikkeuksellisen korkealla tasolla, mutta puun reaalihinnat ovat nousseet selvästi 2020-luvulla (MT 30.4.).
Puun hinnan nousulle on useita luonnollisia syitä. Venäjän puun tuonnin loppuminen ja teollisuuden isot investoinnit niistä päällimmäisinä. Metsä Groupin väistyvän pääjohtajan Ilkka Hämälän mukaan kotimainen puu ei riitä kaikkien tehtaiden tarpeisiin jos ne pyörisivät täysillä (MT 2.5.). Ostajalla ja myyjällä on usein eri näkemys hinnoista. Isoista metsäyhtiöistä kaksi kolmesta ylsi kuitenkin alkuvuonna tulosparannukseen.
Isoista metsäyhtiöistä kaksi kolmesta ylsi alkuvuonna tulosparannukseen”
Eniten kantorahatuloja kertyi Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa. Metsäalan hyvällä vedolla on ollut viime vuosina ratkaiseva merkitys Itä- ja Pohjois-Suomen aluekehitykselle. Keskusteluissa pyörivien hakkuurajoitusten vaikutukset olisivat dramaattiset juuri näillä alueilla.
Toistaiseksi puun kysyntä on jatkunut vahvana. Hämälän mukaan kuitupuusta on jopa paikoin pulaa. Tilanne ei kuitenkaan jatku ikuisesti. Kauppasota ja Kiinan kartonkiteollisuus heikentävät kotimaisen metsäteollisuuden näkymiä. Energiantuotannossa suunta on pois puun poltosta. Venäjän puu tuskin alkaa virrata rajan yli ihan äkkiä.
Energiantuotannossa suunta on pois puun poltosta”
Jokainen metsänomistaja tietää, että puun tuottaminen on pitkän tähtäimen toimintaa. Suhdanteet ehtivät hakkuiden välillä vaihdella. Tärkeintä on kuitenkin pitää huolta puuston kasvusta pitkällä aikavälillä, ja samalla huolehtia suomalaisen metsäteollisuuden kilpailukyvystä. Metsärahat kannattaa sijoittaa uuteen kasvuun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat











