Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan
Erikoisinta jatkuvassa etätyöväittelyssä on, että se ei ole juuri noussut esille työehtosopimusneuvotteluissa.
Ainakin OP, Tieto ja Fennia ovat kertoneet etätyölinjausten merkittävästä kiristämisestä. Kuva: Markku Vuorikari, Jaana Kankaanpää, Jarkko SirkiäLue artikkelin tiivistelmä- Tieto, OP ja Fennia ovat kiristäneet etätyölinjauksiaan. Artikkelin mukaan etätyö ei ole juuri noussut työehtosopimusneuvotteluihin, vaikka kiista jatkuu.
Pitkään vellonut etätyökeskustelu sai jälleen uuden käänteen, kun useat tunnetut suomalaisyritykset komensivat työntekijöitään lyhyellä varoitusajalla takaisin konttorille. Ainakin Tieto, OP ja Fennia ovat kertoneet etätyölinjausten merkittävästä kiristämisestä.
Työntekijät ovat pöyristyneet äkkikäännöksistä. Monilla elämä on rakennettu satojen kilometrien päähän konttorilta. Päätösten yksityiskohtia puidaan mahdollisesti vielä työtuomioistuimessa.
Etätyön hyödyistä ja haitoista on julkaistu valtava määrä tutkimuksia. Tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Yksiselitteisiä linjauksia etätyöstä on vaikeaa tehdä koska muuttujia on paljon. Työtehtävät, ihmiset, toimitilat ja kulttuurit ovat joka yrityksessä erilaisia.
Suunta on viime aikoina kuitenkin ollut takaisin toimistoihin. Usein työntekijöiltä vaaditaan viikossa tietty määrä lähipäiviä.
Tällaiset mekaaniset säännöt voivat olla helppoja asettaa, mutta tarpeiden tarkka määrittely ja tarkoituksenmukaisuus voi joissain tapauksissa olla hankala määrittää.
Etätyön hyödyistä ja haitoista on julkaistu valtava määrä tutkimuksia.
Erikoisinta jatkuvassa etätyöväittelyssä on, että se ei ole juuri noussut esille työehtosopimusneuvotteluissa.
Sen enempää työntekijä- kuin työnantajapuolella ei ole ollut halua neuvotella etätyöstä normaalina työehtokysymyksenä. Siihen on useita syitä.
Aihe on ammattiliitoille hankala, koska eri ammateissa mahdollisuudet etätyöhön ovat hyvin erilaiset.
Työnantajat taas ovat pitäneet tiukasti kiinni direktio-oikeudestaan, eikä etätyötä ole mielletty työsuhde-eduksi, jota voisi käyttää pelimerkkinä esimerkiksi palkkaneuvotteluissa.
Taustalla vaikuttaa vanha EU-tason puitesopimus, jonka mukaisia nykyiset kirjavat käytännöt ovat.
Etätyössä on suurelta osin kyse myös aluepolitiikasta.
Etätyössä on suurelta osin kyse myös aluepolitiikasta. Suuri osa asiantuntijatyöpaikkojen toimitiloista sijaitsee Helsingin ympäristössä.
Moni työntekijä ei kuitenkaan halua asua pääkaupunkiseudulla. Asuminen on edullisempaa ja elämänlaatu usein parempaa muualla Suomessa.
Palatsimaisten pääkonttorien sijasta yritysten kannattaisi tarjota lähityömahdollisuuksia eri puolella Suomea.
Parhaat mahdolliset työntekijät ovat yrityksen tärkein kilpailutekijä. Tekivät he työnsä missä hyvänsä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









