Sote uuteen valmisteluun
"Sote-sopasta ei selviä puhtain kauloin yksikään puolue."Koko vaalikauden yksi tärkeimmistä lainsäädäntöhankkeista siirtyy seuraavalle vaalikaudelle, koska perustuslakivaliokunta tyrmäsi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan paikkaileman esityksen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaiksi (sote).
Hallituksen oman esityksen perustuslakivaliokunta tyrmäsi yksimielisesti pari viikkoa sitten.
Nyt viimeistään on selvä, ettei sote-uudistus toteudu tällä vaalikaudella.
Huolimatta siitä, että perustuslakiin liittyvät ongelmat ovat olleet koko valmistelun ajan tiedossa, on hanketta ajettu eteenpäin. Maan hallitus ei ole koko prosessin aikana antanut mitään arvoa valtiosääntöasiantuntijoiden eikä kuntien lausunnoille.
Selitykseksi ei riitä, että sote-palvelujen uudistaminen on pakko tehdä. Selitykseksi ei riitä myöskään, että Kataisen hallituksen pohja oli liian laaja ja Stubbin hallituksen liian kapea. Kunta- ja sote-uudistuksista hallituspuolueet olivat alun perin yksimielisiä. Asian olisi voinut hoitaa kerralla asianmukaisesti.
Tilanne ei paljoa korjaantunut, vaikka oppositio viime keväänä riensi hallituksen apuun. Samaan aikaan lausuntojen antamiseen ja sekavaan tilanteeseen kyllästyneissä kunnissa valmisteltiin sote-palvelujen ulkoistamista.
Vaikka lakiesitysten valmistelu ja niiden antaminen eduskunnalle on hallituksen tehtävä, sote-sotkusta ei selviä puhtain kauloin yksikään eduskuntapuolue.
Sote-uudistuksen parlamentaarinen ohjausryhmä sopi marraskuussa sote-järjestämislain sisällöstä. Tämän pohjalta annettu hallituksen lakiesitys ei kelvannut perustuslakivaliokunnalle.
Hallituksen lakiesitystä paikkailemaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai oman esityksensä pikavauhtia valmiiksi.
Se, että eduskunta ottaa lainvalmistelun omiin käsiinsä, on erittäin harvinaista. Sote-uudistusta ryhtyi johtamaan hallituksen ja vastuuministereiden sijaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula (kesk.).
Uudessa esityksessä luovuttiin viidestä erityisvastuualueesta. Niiden tilalle esitettiin 19 itsehallinnollista kuntayhtymää, eli yhtä montaa kuin Suomessa on maakuntia. Esitys muistuttaa keskustan ajamaa maakuntamallia.
Perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan voidaan kysyä, onko kyseessä enää hallituksen esitys, koska sisältö on muuttunut niin paljon. Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professorin Veli-Pekka Viljasen mukaan historia ei tunne toista tällaista tapausta. (HS 4.3.)
Vaikka perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johannes Koskinen (sd.) kiitti sosiaali- ja terveysvaliokuntaa isänmaan kannalta sankarillisesta yrityksestä, pitäisi asian valmistelu perustuslakivaliokunnan mielestä jättää valtioneuvoston ja mahdollisesti myös laajapohjaisen parlamentaarisen elimen tehtäväksi. Uudistuksen jatkovalmistelussa on kuunneltava kuntia.
Sote-lain valmistelu on huippuesimerkki siitä, miten laajaa ja merkittävää lainsäätämisprosessia ei pidä hoitaa. Ikävä kyllä sote ei ole ainoa lainsäädäntöhanke, jonka valmistelu on ollut heikkoa.
Lainvalmistelun heikkoon tasoon ovat kiinnittäneet huomiota jo vuosia muun muassa useat oikeusoppineet, eduskunnan puhemiehet, oikeuskanslerit ja valtiontilintarkastajatkin.
Sote-uudistuksen tarpeesta, tavoitteista ja pääosin sisällöstä on nykyisillä eduskuntapuolueilla yksimielisyys. Se on hyvä lähtökohta seuraavan hallituksen sote-esitykselle. Toivottavasti puolueet eivät muuta mielipiteitään vaalien jälkeen, koska sote-uudistus todella tarvitaan.
Uuden eduskunnan ja hallituksen pitää ottaa asioiden hoitamiseen aivan uusi ote.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

