Pompottelu riitti
”Kotieläintuotannosta on viime vuosien aikana luopunut tuhansia maatiloja.”Huono kannattavuus ja pilkuntarkka sääntely. Nämä kaksi asiaa ovat valitettavan tuttuja useimmille maanviljelijöille.
Monelle ne ovat olleet myös keskeinen syy lyödä hanskat naulaan ja alkaa etsiä leipäänsä helpommalla.
Viime torstaina Helsingin Sanomien yleisönosastossa (HS 3.5.) nähtiin kirjoitus otsikolla ”Sikafarmarin testamentti”. Siinä kurikkalainen Hannu Koivisto kertoi lopettavansa tilansa yli 20 vuotta jatkuneen sikatalouden – tuotanto ei kannata ja sitä koskevia viranomaismääräyksiä ei enää maalaisjärjellä ymmärrä.
Maaseudun Tulevaisuuden lukijoille kotieläintilojen vaikea tilanne on tuttu. Siksi Koiviston kirjoituksen osoite oli osuva. Hesarin lukijakuntaan kuuluu kuluttajien lisäksi paljon sellaista virkamieskuntaa ja järjestöväkeä, joilla ymmärrys maaseudun elinkeinoista on vähäistä, mutta halu säädellä niitä huomattava.
Hannu Koivisto on vuosien varrella tullut tunnetuksi yhtenä näkyvimmistä kotimaisen kotieläintalouden puolustajista. Toivottavasti hänen ”testamenttinsa” osaltaan herättää sekä kuluttajia että hallintokoneistoa ottamaan tuottajien ahdingon tosissaan.
MT:n haastattelema Koivisto ei ole katkera eikä halua syyttää ketään (MT 7.5.). Hän toivoo kuitenkin keskustelua alan tulevaisuudesta ja sitä, että ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin lisäksi tasa-arvoisena näkökulmana olisivat tuotannon kannattavuus ja tuottajien oma hyvinvointi.
Ongelmaksi Koivisto nimeää sen, että kotieläintuotantoa koskevia määräyksiä laaditaan lähinnä kansalaisjärjestöjen rauhoittelemiseksi. Näillä päätöksillä ei ole välttämättä mitään tekemistä tilojen ja eläinten todellisuuden kanssa.
Kotieläintuotannosta on viime vuosien aikana luopunut tuhansia maatiloja. Ala, jolla raha on tiukassa, mutta kalliiksi käyviä määräyksiä jaellaan kevyesti, ei houkuta.
Suomalaiset pitävät kotimaista maataloutta tärkeänä. Arvostus ei yksi riitä. Ala tarvitsee myös rahaa sekä hallinnoinnin pysymistä kohtuudessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
