Vaikealla kesällä pitkät jäljet
Kauransiemen loppuu varmasti, ja niukkuutta on myös muilla viljalajeilla.Poikkeuksellisen kylmä ja märkä kasvukausi heijastuu vielä pitkään suomalaiseen ruuantuotantoon. Monella tilalla kato koettelee taloutta rajusti. Syyskylvöjen vähäisyys taas leikkaa muun muassa ensi kesän ruissatoa. Märkien korjuukelien vaikutus maan rakenteeseen näkyy tulevissa kasvustoissa pahimmillaan vuosia.
Vaikea kesä näkyy myös siinä, että kylvösiemen uhkaa loppua keväällä kesken. Kauppiaiden mukaan kauransiemen loppuu varmasti ja niukkuutta on myös muilla viljalajeilla (MT 15.12.). Toimivaan huoltovarmuuteen kuuluu kuitenkin varautuminen. Viljan osalta se tarkoittaa siemenen varmuusvarastoja, joita tarvittiin viimeksi 2013. Vaikeisiin aikoihin kannattaa varautua hyvinä aikoina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
