Maitotilojen rakennemuutoksesta kova arvio
Maitotilojen keskimääräinen lehmäluku on nyt 50. Vuonna 2030 menestyvällä maitotilalla pitäisi olla kolminkertainen määrä lehmiä.Ylä-Savon Ammattiopiston toteuttamaan Tulevaisuuden maatila -hankeen kyselyyn vastanneiden maidontuottajien arvion mukaan vuonna 2030 menestyvällä maitotilalla on 150 lehmää ja maata reilut 200 hehtaaria. Kovaa arviota selittää osin se, että kyselyyn vastanneet itse olisivat valmiita hoitamaan tilaa, jossa olisi noin 340 lehmää ja noin 450 hehtaaria peltoa. Näillä näkymin tämä ei ole mahdollista, koska edellytyksenä vastaajilla on, ettei mitään tilan tuotantoa rajoittavia tekijöitä olisi. (MT 22.5.)
Maitotilan keskimääräinen lehmäluku on nyt noin 50.
Jos maidontuottajien arvio toteutuisi käytännössä, muutos nykyiseen tilakokoon verrattuna olisi raju. Maitotilan keskimääräinen lehmäluku on nyt noin 50. Lypsylehmien määrän tilaa kohden pitäisi kolminkertaistua kuudessa vuodessa. Vaikka menestyvän maitotilan tavoitetta ei saavutettaisikaan, rakennemuutos myös maitotiloilla jatkuu edelleen.
Rakennemuutos on jo tähän mennessä ollut raju. Luonnonvarakeskuksen tilaston mukaan 1990-luvun alussa lypsykarjatiloja oli 45 000, vuonna 2010 niitä oli reilu 10 000 ja viime vuonna 4 226 kappaletta. Vaikka maitotilojen ja lehmien määrä on vähentynyt, maitomäärä ei ole paljoa muuttunut. Reilun puolen vuosisadan aikana lehmän keskituotos on suunnilleen kolminkertaistunut noin 10 000 litraan maitoa vuodessa.
Kyselyyn osallistuneet edustivat noin viittä prosenttia Suomen maitotiloista, ja kyselyn tekijät muistuttavat, ettei tuloksia voi yleistää koskemaan kaikkien maitotilojen näkymiä tulevaisuudesta. Siitä huolimatta he arvioivat, että kyselyn tulokset valottavat tulevaisuuteen suuntaavien tilojen ajatuksia.
Kyselyyn vastaajilla on realistisia ajatuksia, mitkä ovat tilan tärkeitä sisäisiä menestystekijöitä ja mitä rajoittavia. Tärkein menestyksen tekijä on yrittäjän ammattitaito ja motivaatio. Se on myös toiseksi merkittävin rajoittava tekijä, merkittävin on kehityksen edellyttämät investoinnit.
Yksi kyselyn tekijöistä, rautavaaralainen Eetu Pursiainen kiteyttää hyvin tilan jatkajan tärkeimmän ominaisuuden: Pakko on olla uskoa tähän alaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




