Hyviä ajatuksia
”Hyvä ajatukset eivät riitä, vaan tarvitaan myös päätöksiä”.Kun erilaisia ympäristöön liittyviä maksuja aikoinaan ryhdyttiin säätämään, tarkoituksena oli, että kansalaisilla olisi mahdollisuus välttää maksut muuttamalla tapojaan.
Ajatus oli hyvä, mutta käytännön toteuttamisessa on ollut suuria ongelmia. Esimerkiksi maaseudulla on lähes mahdotonta vähentää yksityisautoilua, koska julkinen liikenne on käytännössä loppunut.
Liikennepolttoaineiden hintojen jatkuva korottaminen onkin rasittanut erityisesti maaseudulla asuvia. He eivät ole päässeet myöskään hyötymään yhteiskunnan tukemasta julkisesta liikenteestä samaan tapaan kuin suurissa kaupungeissa asuvat.
Ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr.) mielestä ei ole oikeudenmukaista, jos maalla asuminen kallistuu öljyn hinnan noustessa. Hän haluaisikin keventää autoilun kustannuksia maaseudulla. Hänen mielestään autoilun pitäisi olla maaseudulla halvempaa kuin kaupungeissa, koska vaihtoehtoja ei ole. (MT 27.4.)
Niinistön mukaan auton omistamisen ja polttoaineen verottamisen sijaan pitäisi siirtyä ruuhkien verottamiseen.
Niinistön ajatus ei ole uusi vajaan vuoden vallassa olleen pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksenkaan aikana. Ruuhkamaksuista on puhunut myös liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.).
Esitys maaseudun autoilun kustannusten alentamisesta on hyvä. Vihreillä ja vasemmistoliitolla on Kataisen hallituksessa kokoaan merkittävämpi asema, joten niillä on mahdollisuuksia saada esityksiään – todella niin halutessaan – myös toteutettua.
Hyvä ajatukset eivät riitä, vaan tarvitaan myös päätöksiä.
Toivottavasti Niinistö vie ajatustaan eteenpäin hallituksessa. Tähän saakka hallituksen päätökset eivät ole olleet liikennepoliittisestikaan maaseudun kannalta myönteisiä. Suunnan voi toki aina muuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
