Murheen Välimeri

Suomen vaaliuutisten keskellä jäi ehkä liian pienelle huomiolle viime lauantai-iltana Välimerellä sattunut laivaturma, jossa hukkui jopa 900 ihmistä. Turmalaiva kuljetti "siirtolaisia" Libyasta kohti Italian rannikkoa.

Alkuvuoden aikana vastaavia reittejä Pohjois-Afrikasta Eurooppaan on saapunut noin 40 000 uuden, paremman elämän etsijää. Koko vuoden luvuksi ennakoidaan jopa 200 000:aa.

Siirtolaisuuden sijaan olisi syytä puhua pakolaisuudesta. Merikelvottomiin aluksiin ahdetut ihmiset pakenevat äärimmäisiä oloja – sotaa, nälkää ja poliittisia vainoja.

Pohjois-Afrikasta on arabikevättä seuranneen kaaoksen myötä tullut ihmissalakuljetuksen ja ihmiskaupan keskus. Lyhyt reitti Välimeren yli Eurooppaan vetää kotimaansa jättäviä kriisipesäkkeistä myös muilta puolilta maailmaa.

Äärioloja pakenevat joutuvat matkallaan helposti järjestäytyneen ja ammattimaisen riiston ja huijauksen uhreiksi. He ovat maksaneet koko omaisuutensa toivosta tulevaan, mutta päätyvät ajelehtimaan laivarähjissä Euroopan rannikolle.

Välimerestä on tullut murheen ja kuoleman meri. Eurooppalaisten silmien edessä mereen on pelkästään alkuvuoden aikana hukkunut lähes 2 000 Eurooppaan pyrkivää siirtolaista.

Kuinka kauan Eurooppa voi katsella tätä murhenäytelmää vierestä?

EU-maiden johtajat pohtivat Välimeren siirtolaisongelmaa torstaina Brysselissä. Odotettavissa on luultavasti sotilasoperaatio ihmissalakuljetusten pysäyttämiseksi.

Salakuljetukseen on pakko puuttua, mutta käytännössä se siirtää itse ongelman hetkellisesti vain vähän kauemmaksi, pois silmistä.

Kansainvaellus Eurooppaan johtuu lähtömaiden epävakaudesta. EU:n on jatkossa oltava rakentamassa vakautta lähtömaihin tai varauduttava yhä suurempaan siirtolaistulvaan – luultavasti molempia.

Välimerellä mitataan nyt eurooppalaista ihmisyyttä. Siihen tulisi kuulua hädässä olevan auttaminen.