Tärkeä viesti
”Euroopan nuoret tuottajat luottavat tulevaan.”EU:n nuoret tuottajat odottavat yhteiseltä maatalouspolitiikalta kannustusta elinkeinoaan aloittaville viljelijöille. Nuorten järjestö CEJA listasi Helsingissä keinovalikoimaan tukipolitiikan sekä nuorten tuottajien etusijan lainoituksessa, neuvonnassa ja koulutuksessa (MT 14.2.).
CEJAn viesti on tärkeä, ja järjestön Helsinki-lausuman näkökohtiin on myös EU:n maatalouspolitiikan päättäjien tartuttava. Euroopassa on käynnissä maatalouden sukupolvenvaihdos, jonka onnistumisen ratkaisee ainoastaan riittävä määrä osaavia jatkajia.
Nuorten viljelijöiden tukeen on luvassa parannuksia ensi vuonna voimaan tulevassa cap-uudistuksessa. Itse keinot jäävät pitkälti jäsenmaissa päätettäviksi.
Eurooppalaiset nuoret tuottajat luottavat tulevaan. Tämä kävi selväksi, kun 15 EU-maan maaseutunuoret kokouksensa lisäksi kiersivät tutustumassa suomalaiseen maatalouteen (MT 19.2.).
Se, että nuorten luottamus säilyy, riippuu päättäjistä. Siitä luottamuksesta riippuu myös eurooppalaisen ruuantuotannon tulevaisuus.
Keskeistä päätöksissä on turvata taloudellinen perusta laadukkaalle maataloudelle. Epävarmuus ei houkuttele nuoria alalle eikä rohkaise investoimaan tuotantoon. Viljelijätkin tekevät työtään ansaitakseen elantonsa.
Kansainväliset vieraat jakoivat isäntiensä kanssa huolen politiikan epävarmuudesta sekä raskaasta byrokratiasta. Näihin on toki maataloudessa pakon edessä totuttu, mutta parempaan on päättäjien jatkossa pyrittävä.
On tärkeää, että EU:n tuottajat – myös nuoret tuottajat – vahvistavat keskinäistä verkostoaan. Vaikka eri jäsenmaiden viljelijät usein kokevat toisensa sisämarkkinoilla kilpailijoiksi, on kumppanuudesta huomattavaa etua koko elinkeinon puolustamisessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
