Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Postin pitää ottaa VR:n opit käyttöön

    Postin kuljetuksia voitaisiin käyttää osana joukkoliikennettä.

    Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) julkisti viime viikolla hallituksen esityksen liikennekaaren ensimmäisestä vaiheesta. Liikennekaarella on tarkoitus yhdistää ja uudistaa henkilö- ja tavaraliikennettä koskevat säännökset, lisätä digitalisaatiota sekä yrittämisen mahdollisuutta.

    Esitys oli tarkoitus antaa eduskunnalle jo kesällä, mutta hallituspuolueet eivät päässeet esityksen sisällöstä silloin sopuun. Hallituspuolueiden välejä hiersi erityisesti taksiliikenteen vapauttaminen. Perussuomalaiset vastustivat taksien lupa- ja määräsäätelyn purkamista.

    Hallituksen esityksen mukaan taksiliikenteeseen tarvitaan edelleen toimilupa, mutta luvan saantia helpotetaan ja taksimäärien kiintiöt poistuvat vasta heinäkuun alussa 2018.

    Uudistuksen tavoitteena on muun muassa, että kun säätelyä väljennetään ja helpotetaan alalle tulemista, saadaan erityisesti maaseudulle syntymään nykyistä enemmän tarjontaa. Tavoite pitää saada toimimaan myös käytännössä.

    Hallitus esittää myös, että pakettiautojen ja alle 60 kilometriä tunnissa kulkevien traktoreiden tavaraliikenneluvista luovutaan.

    Uudistuksen keskeinen tavoite on, että yhdellä älypuhelimella hankitulla matkalipulla voisi matkustaa läpi Suomen riippumatta siitä, mitä liikennevälinettä matkan aikana käyttää. Liikenne- ja viestintäministeriön osastopäällikön Laura Vilkkosen mukaan uudistuksen jälkeen kuluttajan ei tarvitse enää miettiä, ostaako matkalipun esimerkiksi VR:ltä tai Matkahuollosta (HS 21.9.).

    Haja-asutusalueiden kannalta on olennaista, että liikennekaareen liittyy myös muita palveluja. Vilkkosen mukaan liikenne- ja viestintäministeriön ideana on, että jatkossa myös esimerkiksi postin kuljetuksia voitaisiin käyttää osana joukkoliikennettä. Tarkoitus on, että postiautossa voisi kuljettaa mummoja ja mummojen mukana postia.

    Maaseudun kannalta on hyvä, jos hallituksen tavoitteet maaseudun liikennepalvelujen parantamisesta toteutuvat. Haja-asutusalueella ei hyvistäkään hankkeista ole apua, jolleivät junat ja posti kulje eikä linja-autoa näy.

    Liikennekaaren onnistumisen kannalta on tärkeää, ettei haja-asutusalueiden joukkoliikennettä ja palveluja valtiovallan toimesta vähennetä enää yhtään. Tähän liittyvät oleellisesti liikenne- ja viestintäministeriön valmistelema postilain uudistus sekä ministeriön ja VR:n väliset neuvottelut junaliikenteen osto- ja velvoiteliikenteestä.

    Postia koskevien uudistusten yhteydessä pitää ottaa oppia VR:ltä. Sen sijaan, että vaikeuksiin ajautunut VR olisi Postin tavoin halunnut luistaa tehtävästään, VR kääri hihat, laski hintoja ja haluaa nyt palauttaa lähes kaikki keväällä ministeriön lakkauttamat junavuorot. VR:n uudistusten seurauksena matkustajamäärät ovat kasvaneet.

    VR on ottanut myös etunojaa liikennekaariajattelussa. VR:n ryhtyi syyskuun alussa kehittämään yhteistyökumppaniensa kanssa koko Suomen kantavaa matkaketjuverkkoa, jossa junamatka yhdistyy saumattomasti muuhun joukkoliikenteeseen. VR ja Finnmatkat aloittivat pari viikkoa sitten Junalla lomalle -yhteistyön.

    Posti puolestaan on nostanut hintoja, heikentänyt palvelujaan ja haluaa luopua viisipäiväisestä kirjepostin jakeluvelvoitteestaan. Nurmikoiden leikkaaminen ja lehtien haravoiminen ovat tärkeitä töitä, mutta ne eivät saa häiritä Postin perustehtävän hoitoa.

    Sekä VR että Posti ovat valtion täysin omistamia yhtiöitä, joilla on yhteiskunnan kannalta tärkeät tehtävät. Nämä tehtävät pitää hoitaa niin, että kansalaisten tasa-arvo toteutuu edes kohtuullisesti.

    Junaliikenteen ostopalveluihin on varattu budjetissa ensi vuodelle 30 miljoonaa euro ja VR voi käyttää enintään 20 miljoonaa euroa tappiolliseen velvoiteliikenteeseen. Postin osalta samantyyppinen malli on parempi kuin jakelukertojen vähentäminen.