Bensaboikotti osuu oikeaan
Oma öljynjalostus on myös huoltovarmuuskysymys.Nesteen henkilöstön mielenilmaus hallituksen yksityistämispolitiikkaa kohtaan kohdistuu olennaiseen asiaan. Vaikka bensa pääsisikin ensi viikolla joiltakin huoltoasemilta loppumaan, keskikesää viettävä Suomi ei toki pysähdy.
Sen sijaan Juha Sipilän (kesk.) hallitus joutuu taas kerran pohtimaan sitä, kannattaako valtion arvokkaat omaisuuserät myydä muualle. Erityisesti nyt kun talous kasvaa muutenkin kohisten.
Nesteen kohdalla omistuksen pudottaminen reilusta puolesta kolmannekseen on myös huoltovarmuuskysymys. Oma öljynjalostus on Suomelle arvokas asia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
