Kuivuus verottaa satoa jo nyt
Kun kaupunkien kansa valmistautuu lomakauteen ja odottaa helteitä, maatiloilla taivaalle katsellaan huolestuneina. Erityisesti kevätviljat kaipaisivat kipeästi sadetta. Sitä ei kuitenkaan ole luvassa.Viljanviljelyn kannalta keskeisessä Varsinais-Suomessa on toukokuun alun jälkeen satanut vain muutamia millejä. Myös Suomen kaakkoisosissa tilanne on yhtä hankala, eikä riittävää sadetta ole tullut muuallakaan kuin paikoin.
Tilanne alkaa muistuttaa jo toissa kesää, jolloin viljasato jäi toiseksi heikoimmaksi 50 vuoteen.
Tähän asti kylmät yöt ovat hidastaneet kosteuden haihtumista, mutta edessä oleva lämmin ja tuulinen ilmarintama ja etelän helteet kuivattavat tulevina päivinä voimakkaasti kasvustoja.
Toisaalta kylmyys on jo verottanut satoja. Suomessa mitattiin toukokuussa paikoin peräti 20 hallayötä (MT 9.6.).
Pahimmin kuivuudesta kärsivät kevätviljat, joiden osalta parhaat satonäkymät on jo paikoin menetetty.
Jos sadetta ei tule, myös syysviljojen satonäkymät heikkenevät voimakkaasti.
Nurmen osalta korjuukausi alkaa kohtalaisen hyvissä olosuhteissa. Ensimmäinen sato saattaa muodostua paikoin jopa hyväksi. Sen sijaan toinen sato uhkaa jäädä vaatimattomaksi, jos kuivuus jatkuu viime viikkojen malliin.
Taas on ruokaketjussa tosi kyseessä. Viljatilojen tuotto riippuu hintojen kehityksestä, aiemmin kiinnitetyistä sopimuksista ja tilojen varastointimahdollisuuksista.
Myös viime vuoden kalliit lannoitteet syövät monelta tilalta ansaintaa pahasti.
Tässä vaiheessa vuotta syksyn markkinahintoja on vielä vaikea ennustaa, mutta maailmalla viljan hinta on kääntynyt taas nousuun (MT 12.6.).
Ilmastonmuutoksen edetessä sään vaikutus markkinoihin on muuttunut entistäkin suoremmaksi. Myös sotaa käyvän Ukrainan vientimahdollisuuksia seurataan tarkasti ja markkinahäiriöt ovat edelleen mahdollisia.
Maailman markkinat vaikuttavat hintoihin myös Suomessa, mutta lyhyellä tähtäyksellä olennaisempaa on taivaalta tuleva sade.
Jos kuivuus jatkuu juhannuksen yli, aletaan nopeasti puhua jo uudesta katovuodesta. Erityisesti niillä tiloilla, jossa vilja tarvitaan eläinten rehuksi, on tosi kyseessä.
Maatalouden kannattavuus on edellisten vuosien jäljiltä niin hauras, että huono sato vie monen tilan kannattavuuden uuteen kriisiin muutamissa viikoissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



